Elisan 5G-verkko käytössä jo yli 40 paikkakunnalla - avautui nyt Kotkaan, Mikkeliin, Iittiin ja Kokkolaan

Janne Yli-Korhonen

Elisan 5G-verkko käytössä jo yli 40 paikkakunnalla - avautui nyt Kotkaan, Mikkeliin, Iittiin ja Kokkolaan
Elisa on tällä viikolla avannut 5G-verkon usealle paikkakunnalle ja samalla operaattorin nopeat 5G-yhteydet ovat käytössä jo yli 40 paikkakunnalla. Verkko avautui nyt Kotkaan, Mikkeliin, Iittiin ja Kokkolaan.

Kotkassa verkko kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaupungin keskustaa sekä lisäksi Hovilan aluetta. Syksyn aikana verkko laajenee vielä lisää.

"Uskon, että 5G:n avulla pystymme kehittämään liiketoimintaamme pitkällä aikavälillä. Konkreettiset toimenpiteet muotoutuvat sen myötä, kun pääsemme testaamaan uuden teknologian mahdollisuuksia käytännössä. Olemme jo aloitelleet testauksia ja seuraamme mielenkiinnolla kehitystyötä, jota 5G:n ympärillä tehdään eri puolilla Suomea", Steveco Oy:n tietohallintopäällikkö Jukka Soininen kertoo.

Elisan 5G-verkosta pääsee Mikkelissä käyttämään kaupungin keskustassa ja muun muassa Tuppuralan, Rouhialan, Urpolan ja Visulahden alueilla. Syyskuun aikana verkko laajenee lisäksi Launialaan ja Lähemäelle. Mikkelin 5G-verkko on ensimmäinen Etelä-Savon alueella.



"Uuden teknologian valjastaminen ihmisten hyödyksi on meille ensiarvoisen tärkeää. Nopeammat tietoliikenneyhteydet tuovat jo itsessään hyvää mikkeliläisille, mutta 5G:n hyötykäyttäminen kaupunkilaisille tarjottavissa palveluissa esimerkiksi terveydenhuollon ja koulutuksen saralla tarjoaa myös kiinnostavia mahdollisuuksia", Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen arvioi.

Iitissä verkko on käytettävissä ensimmäisessä vaiheessa Kausalan alueella.

"Kuten sloganimmekin sanoo, Iitti on Suomen nopein kunta. Nyt se pätee myös mobiiliyhteyksiin. Strategiamme mukaisesti haluamme hyvien tietoliikenneyhteyksien avulla varmistaa alueellisen tasa-arvon ja 5G tuo meille tähän erinomaiset valmiudet. Olisi myös mielenkiintoista selvittää, miten 5G:n avulla voitaisiin helpottaa esimerkiksi etätyöntekijöiden ja maatalousyrittäjien työtä", Iitin kunnanjohtaja Riku Rönnholm pohtii.

Kokkolassa Elisan 5G-verkko puolestaan kattaa alkuvaiheessa kaupungin keskustaa sekä muun muassa Leenalan ja Torkinmäen alueita.

"Erilaiset 5G-palvelut kehittyvät nyt nopeasti. Palveluissa hyödynnetään paitsi 5G:n nopeutta, mutta myös sen lyhyttä viivettä ja kapasiteettia. Älykkäät liikenneratkaisut, etäohjattavat laitteet ja kulkuneuvot, virtuaalielämykset erityisryhmille, uudet etäopetuksen tavat ja dronet pelastustehtävien apuna ovat vain muutamia esimerkkejä toteutuksista, jotka uusi teknologia mahdollistaa", Elisan Pohjanmaan aluejohtaja Niklas Granholm kuvailee.

Elisan 5G-verkon alueella asuu valtakunnallisesti jo yli 30 % eli yli 1,6 miljoonaa suomalaista. Elisan 5G-verkko toimii tällä hetkellä 43 paikkakunnalla.

Elisan 5G-verkko on käytettävissä tällä hetkellä Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Porissa, Kouvolassa, Joensuussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa, Seinäjoella, Mikkelissä, Kotkassa, Kokkolassa, Salossa, Hyvinkäällä, Lohjalla, Järvenpäässä, Nurmijärvellä, Raumalla, Tuusulassa, Keravalla, Kempeleessä, Kajaanissa, Kaarinassa, Kangasalalla, Riihimäellä, Raahessa, Raisiossa, Hollolassa, Siilinjärvellä, Iisalmessa, Kemissä, Heinolassa, Kuusamossa, Kauniaisissa, Iitissä ja Siuntiossa.


Elisan kuuluvuuskartan näet tästä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.