Kamerat siirtyvät sormenjälkilukijoiden tavoin näytön alle

Matti Robinson

Kamerat siirtyvät sormenjälkilukijoiden tavoin näytön alle
Älypuhelimen ulkonäkö on muuttunut vuosi vuodelta lähemmäs lasilaattaa. Ennen iPhonea älypuhelimet sisälsivät monenlaisia näppäimiä, ja vielä iPhonen myötäkin laitteesta on löytynyt pitkään kotinäppäimiä, sormenjälkilukijoita, kameroita, sensoreita ja kehyksiä.

Näistä kaikista on pyritty pääsemään eroon pikku hiljaa, ja tässä vaiheessa viimeisenä näyttöä häiritsevänä elementtinä on useimmiten kamera. Yhtiöt ovatkin pyrkineet kiertämään kameralovien käyttöä pienellä reiällä näytössä, tai jopa mekaanisesti esiin tulevilla kamerajärjestelmillä.



Xiaomi on on yksi valmistajista, joka on kulissien takana kehittänyt teknologiaa, jonka avulla mahdollistetaan kamerat näyttöpaneelin alla. Käynnissä on jo kolmas prototyyppivaihe teknologiasta, ja yhtiön on nyt valmis kertomaan, että tulevana vuonna se löytää tiensä ensimmäiseen kuluttajalaitteeseen.

Kiinalaisyhtiön mukaan kamera on täysin näkymättömissä, joka mahdollistaa täydellisen koko etupaneelin näytön samalla tarjoten etukameran ilman kommervenkkejä. Xiaomin mukaan myöskään kuvanlaadussa ei tarvi tehdä kompromissejä, joskin tämä jää vielä nähtäväksi.

Xiaomi kertoo blogissa, että heidän kehittämä pikselijärjestely mahdollistaa valon läpäisyn alipikselien välistä, mutta säilyttää saman RBG-alipikselitarkkuuden. Tämä on vaatinut, että pikselien määrä on tuplattu sekä vaaka- että pystysuunnassa kameran päällä.

Vaikka teknologiaa on kehitetty jo jonkin aikaa, niin on hyvä muistaa, että kaikki teknologiat rantautuvat laitteisiin jokseenkin heikkoina. Niinpä olettaa saattaa, ettei Xiaomin ratkaisu ole täydellinen sekään. Nähtäväksi jää miten tämä vaikuttaa mm. laitteen hintaan, paksuuteen sekä tietysti kameran laatuun.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.