Apple paljasti iOS 14:n – Kärkiominaisuus tuttu ikivanhoista Lumia-puhelimista

2
Manu Pitkänen

Apple paljasti iOS 14:n – Kärkiominaisuus tuttu ikivanhoista Lumia-puhelimista
Applen WWDC-kehittäjätapahtuma on käynnistynyt yhtiön päämajassa ja uutisia Steve Jobs Theaterista lähetetään koko maailman tietoisuuteen etätilaisuuden muodossa.

Avajaisesityksessä Apple esittely kaikkien käyttöjärjestelmiensä päivitykset ja aloitti uutisten kertomisen iOS:stä – yhtiön ehkä tärkeimmästä käyttöjärjestelmästä. Uutta ensi syksynä julkaistavassa iOS 14 -käyttöjärjestelmässä on esimerkiksi parannetulla logiikalla toimiva kotinäyttö. Käyttöjärjestelmään on lisätty esimerkiksi sovelluskirjastot, johon iOS ryhmittelee samankaltaisia sovelluksia. Halutessaan kirjastot saa myös piiloon, jolloin harvoin käytetyt sovellukset eivät turhaan lisää kotinäyttöjen määrää.

Apple on lisäksi lisännyt tuen kotinäytön widgeteille, jotka toimivat ikään kuin eri kokoisina sovellusikoneina, jotka esittävät Windows Phonen live-ruutujen tapaan dynaamista sisältöä.



Käyttöliittymäuudistukset ovat ulottuneet myös Siriin, joka ei enää keskeytä toimintaa avaamalla tummanpuhuvan Siri-näkymän. Sen sijaan tulokset esitellään pienempinä pop up -ikkunoina ja ruudulla tapahtuva toiminta ei keskeydy lainkaan. Siri ymmärtää jatkossa myös mitä näytöllä näkyvää sisältöä, joten tulokset muuttuvat kontekstin mukaan. Siriin on myös lisätty uudenlainen käännös- ja tulkkauspalvelu, joka mahdollistaa puheen tai tekstin kääntämisen valitulle kielelle (vaihtoehtoja 13 kappaletta).



Apple Mapsin osalta Apple aikoo laajentaa parannetun karttatiedon kattavuuden Britanniaan, Irlantiin ja Kanadaan. Aiemmin Apple julkaisi uudistetut karttasisällöt Yhdysvaltoihin. Lisäksi Apple tarjoaa erilaisia reittivaihtoehtoja edistääkseen ympäristön kannalta kestävää matkustamista. Esimerkiksi sähköautoille on tarjolla oma reititys, joka ottaa huomioon sään, korkeusvaihtelut ja latauspisteiden sijainnit. CarPlay sisältää vuorostaan CarKey-toiminnon, jonka avulla puhelinta voi käyttää auton avaimena. Toiminto mahdollistaa myös digitaalisen avaimen jakamisen tuttavalle, jolla on tarve käyttää autoasi. Näin avainta ei tarvitse luovuttaa fyysisesti, vaan sen voi lähettää ikään kuin viestinä.

iOS 14 sisältää myös uuden App Clips -koodin, jonka avulla voi käyttää kevennettyjä versioita sovelluksista yksittäisiä käyttökertoja varten. App Clips toimii ikään kuin QR-koodin ja NFC-tagin yhdistelmänä, joka saa puhelimen kysymään haluatko käyttää tagin takana olevaa sovellusta käyttääksesi esimerkiksi kaupunkiskootteria.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (2)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.