Suomi mainittu! OnePlus aloitti uuden huippupuhelimen esittelemisen Suomen avulla

Puhelinvertailu

Suomi mainittu! OnePlus aloitti uuden huippupuhelimen esittelemisen Suomen avulla
OnePlus esittelee parhaillaan uutta älypuhelinsarjaa. OnePlus 8 -sarjan älypuhelimet esitellään luonnollisesti ainoastaan verkkostriimin välityksellä, josta odotetaan ainakin kaksi eri OnePlus 8 -mallia ja kenties yksi tai kaksi muuta laitetta.

OnePlussan PR-pomo Ryan Fenwick aloitti esittelytilaisuuden kertomalla yhtiöstä ja sen saavutuksista. Niihin kuului mm. sija maailman 4. suurimpana premium-puhelinvalmistajana ja eniten kasvava valmistaja Yhdysvalloissa.

Suomi on myös lähellä OnePlussan sydäntä edelleen, josta kertoi heti alkuspiikissä mainittu kotimaa. Fenwick kertoi, että yhteisössä on maailmanlaajuisesti jo 5,5 miljoonaa jäsentä, joka on sopivasti Suomen asukasluku. Lisäksi hän kertoi, että kyseessä on samalla ensimmäinen maa, jossa OnePlus teki operaattorisopimuksen, Elisan kanssa.

Julkistustilaisuutta voi seurata OnePlussan striimistä ja uutuuksista kerrotaan heti tuoreeltaan täällä Puhelinvertailu.comissa.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.