Samsungin tulos jopa kasvoi vuoden alussa – Korona ei puraissut lovea tulokseen

Manu Pitkänen

Samsungin tulos jopa kasvoi vuoden alussa – Korona ei puraissut lovea tulokseen
Vaikka koronavirus on sekoittanut markkinoita ympäri maailmaa, ovat vaikutukset olleet Samsungiin kuitenkin toistaiseksi vähäiset. Ainakaan tuloksessa ne eivät näy kovinkaan selvästi, sillä yhtiön tulos jopa kasvoi vuoden alussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden.

Samsungin julkaiseman ohjeistuksen mukaan yhtiön liikevaihto tammi-maaliskuussa oli noin 55 biljoonaa wonia eli noin 41,58 miljardia euroa. Toteutuessaan tämä tarkoittaisi noin viiden prosentin kasvua viime vuoden alkuun. Operatiivinen voitto tammi-maaliskuussa ennustetaan olevan 6,4 biljoonaa wonia eli noin 4,8 miljardia euroa. Voitossakin on muutaman prosentin kasvua vertailukauteen.

Ohjeistuksessa ei eritelty millainen rooli eri yksiköillä oli Samsungin tuloksen muodostumisessa. Voi siis olla, että esimerkiksi etätyön takia datakeskusten muistitilaukset ovat kasvaneet, mutta samaan aikaan esimerkiksi älypuhelimien myynti on laskenut kuluttajien varovaisuuden takia. Samsung julkaisee tuloksensa huhtikuun lopulla.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.