Pokemon GO saa koronapäivityksen – Raidata voi kotoakin käsin

Manu Pitkänen

Pokemon GO saa koronapäivityksen – Raidata voi kotoakin käsin
Kotona olemisesta on tullut suositeltava tapa viettää vapaa-aikaa, kun koronavirus leviää Suomessa ja maailmalla. Hallitukset ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat rajoittaneet liikkumista ja pyytäneet ihmisiä olemaan kotona. Huippusuosittu Pokemon Go -mobiilipeli joutuu näin ollen myös mukautumaan muuttuneisiin olosuhteisiin.

Peliä kehittävä Niantic on luvannut julkaista lähitulevaisuudessa Pokemon Golle päivityksiä, joiden myötä peliä on mukavempi pelata kotisohvalta käsin. Esimerkiksi raidaamisesta on tulossa mahdollista. Lisäksi askelia aletaan mitata myös sisällä vietettynä aikana joten kodin siivoaminenkin kerryttää munien hautomiseen tarvittuja kilometrejä.

Nianticilla pohditaan myös keinoja, joilla pelaajat voisivat vierailla lempipaikoissaan virtuaalisesti.

Vielä ei ole tiedossa koska päivitykset tulevat saataville. Osa muutoksista on varmasti otettavissa käyttöön hyvinkin nopealla aikataululla, mutta osa uudistuksista vaatii pitempiaikaista pohdintaa. On myös kiinnostavaa nähdä ovatko muutokset pysyviä vai peruutetaanko niitä kunhan koronapandemia vain ensin hellittää.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.