Vertailussa Pixel 4 vs Pixel 3: Mikä muuttui?

Matti Robinson

Vertailussa Pixel 4 vs Pixel 3: Mikä muuttui?
Google esitteli tällä viikolla uudet Pixel 4 -puhelimet, jotka saapuivat odotetusti jälleen kahdessa eri kokoluokassa. Tässä jutussa vertailemme laitteista pienempiä "perusmalleja".

Hakujätin uutuuspuhelin tarjoaa tällä kertaa yhden merkittävän eron edeltäjään, joka oli tietysti paljastunut jo vuodoissa. Kaksoiskameran lisäksi myös paljon muuta on muuttunut, joten katsastetaanpa mitä kaikkea on muuttunut ja ovatko ne syy esimerkiksi laitteen vaihtoon.

Pixel 4 on edeltäjäänsä hieman suurempi joka suunnassa, joskin erot ovat melkoisen pienet. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että laitteeseen on saatu mahdutettua myös hieman suurempi näyttö. Resoluutio ja pikselitiheys ovat tosin pysyneet likipitäen samana, mutta yhtiöstä kerrotaan, että tämänvuotisen näytön laatu on aivan eri luokkaa.

Kenties suurin uudistus näytössä on kuitenkin uusi 90 hertsin virkistystaajuus, joka saa kaiken toiminnan näyttämään paljon entistä sulavammalta.

Suorittimen osalta vaihdos on odotetusti tehty Snapdragon 855 -piiriin, mutta valitettavasti kyse ei ole tällä kertaa Qualcommin nopeimmasta piiristä. Snapdragon 855+ ei kuitenkaan olisi tarjonnut paljoa lisätehoa, joten se ei ole järin suuri synti.



RAM-muistia on kasvatettu kuuteen gigatavuun, joka on erittäin tervetullutta. Edeltäjien neljä gigatavua ei ole missään nimessä tarpeeksi huipputason Android-laitteessa.

Kamerat ovat Googlen puhelinten ykkösominaisuus ja tälläkään kertaa ei ole toisin. Ensimmäistä kertaa Pixelissä on nyt takana kaksoiskamera. Hieman odottamattomasti toinen linsseistä onkin telephoto (zoom), eli tarjolla ei ole monilta muilta valmistajilta tuttua laajakulmakameraa.

Uuden Pixelin kamerat ovat siis varmasti edeltäjää merkittävästi paremmat. Tämän varmistaa myös "peruskameran" suurempi aukko. Etukameroita on tällä kertaa vain yksi, mutta kasvojentunnistus toimii yhtiön mukaan markkinoiden nopeiten, kiitos uuden tutkasensorin.

Akun koko on itseasiassa pienentynyt edeltäjästä, mutta voisi kuvitella, että optimointi takaa ettei akkukesto ole muuttunut juurikaan. Melko varmaa kuitenkin on, ettei se ole ainakaan parantunut merkittävästi.

Uusi Pixel 4 on parempi puhelin lähes kaikilla osa-alueilla ja tarjoaa erityisen suuria uudistuksia mm. kameran kohdalla. Myös esimerkiksi näytön ja esimerkiksi RAM-muistin näennäisesti pienet uudistukset voivat ola iso syy uuden laitteen ostamiseen.

Pixel 4:n yksi suurimmista uudistuksista on tietysti Android 10, mutta sen saa myös Pixel 3:lle, joten sen takia laitetta ei kannata vaihtaa.

Valitettavasti Suomen hinnoista ei ole tässä vaiheessa tietoa.

Teknisten tietojen vertailu

  •  
  • Mitat
  • 147,1 x 68,8 x 8,2 mm
  • 145,6 x 68,2 x 7,9 mm
  • Paino
  • 162 g
  • 148 g
  • Rakenne
  • Paneelit lasia, runko metallia
  • Paneelit lasia, runko metallia
  • Käyttöjärjestelmä
  • Android 10
  • Android 9 (päivitettävissä Android 10)
  • Näyttö
  • 5,7", 19:9, 1080 x 2280, OLED, 90hz
  • 5,5", 18:9, 1080 x 2160, OLED, 60hz
  • RAM
  • 6 Gt
  • 4 Gt
  • Tallennustila
  • 64/128 Gt
  • 64/256 Gt
  • Kamera
  • 12,2 MP + 16 MP (tele), f/1,7 ja f/2,4, OIS (takana) ja 8 MP, f/2,0 (edessä)
  • 12,2 MP, f/1,8, OIS ja 8 + 8 MP (ultrawide), f/1,8 + f/2,2 (edessä)
  • Biometrinen tunnistus
  • Kasvojentunnistus
  • Sormenjälki
  • Suoritin
  • Snapdragon 855
  • Snapdragon 845
  • Akku
  • 2800 mAh
  • 2915 mAh
  • Vedenkestävyys
  • IP68, 30min 1,5m
  • IP68, 30min 1,5m


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.