Foxconn-vuoto kertoo iPhone 11 ominaisuuksista

Puhelinvertailu

Foxconn-vuoto kertoo iPhone 11 ominaisuuksista
Syksyn kovan luokan älypuhelinjulkaisut alkoivat Samsungin Galaxy-tapahtumalla, jossa yhtiö hiljattain esitteli uudet Galaxy Note10 -lippulaivapuhelimet.

Tulossa on vielä entistä kovempia tuotejulkistuksia, kun lavalle nousevat Google ja Apple. Näistä ensimmäinen onkin jo paljastanut ison osan laitteestaan.

Applen tulevasta iPhonestakin on jo vuotanut kuvia ja tietoja, mutta nyt iPhone-laitteita valmistavan Foxconnin työntekijä on paljastanut entistä enemmän yksityiskohtia.

Väitetystä vuodosta on kerrottu kiinalaisen AnTuTu-testisovelluksen blogissa, jossa käydään läpi sisältö. Uuden iPhonen kerrotaan sisältävän mm. 64 / 256 / 512 GB versiot, joka ei ole missään nimessä yllättävää.

Nopeampaa latausta ei myöskään ole tietojen mukaan tulossa ja Apple pysyttäytyy Lightning-liitännässä USB-C:hen siirtymisen sijaan. Akku on kuitenkin melkoisesti suurempi, Max-versiossa peräti 3969 mAh edeltäjän 3174 milliampeerituntiin nähden.



Värivaihtoehtoja on tulossa vuodon mukaan neljä: musta, valkoinen, kultainen ja vihreä. Laitteen takaosa on nyt mattapintainen ja hieman erikoisesti vuotaja väittää, että Apple poistaa iPhone-nimen laitteen takaa Apple-logon alta.

Toki kyseessä ovat vasta huhutiedot, ja vaikka AnTuTun mukaan ne olisivatkin luotettavia, niin suotavaa on ottaa tiedot varauksella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.