Tutkimusyhtiö: Microsoftilta tulossa taittuva 9-tuumainen Surface-laite Android-sovelluksilla

Tutkimusyhtiö: Microsoftilta tulossa taittuva 9-tuumainen Surface-laite Android-sovelluksilla
Microsoftin ensiaskeleet Surface-laitteiden maailmassa olivat melkoisen tahmeita, ja älypuhelimissa koetun katastrofin jälkeen oli helppo olettaa, että Surface-brändi kaatuu samaan kuoppaan.

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Surfacesta on tullut Microsoftin uusin todella onnistunut laitebrändi. Yhtiö on pyrkinyt Surface-laitteillaan kuromaan mobiilimpien tablettien ja tehokkaampien kannettavien välimatkaa.



Tämä samainen strategia jatkuu myös tulevaisuudessa. Uudet tiedot tutkimusyhtiö IHS Markitilta kertovat, että yhtiö suunnittelee uudenlaisen Surface-laitteen julkaisua.

Forbesin kertomien tietojen mukaan laite on tablettikokoluokkaa, mutta tarjoaa Windows 10 -käyttöjärjestelmän sekä Android-sovellukset.

Kyseessä on mitä ilmeisimmin kahdella näytöllä varustettu taittuva laite.

Windows 10:n osalta käytössä on uusi WCOS (Windows Core OS), jossa on tuki kahdelle näytöllä. Sisuksista löytyy Intelin 10nm Lakefield-suoritinpiiri, mutta samalla tuetaan Android-sovelluksia.

Lisäksi kerrotaan, että laite tukee myös iCloudia Windows 10:ssä ja siihen saa mobiiliyhteydet LTE- tai 5G-modeemin ansiosta.

Kyseessä on siis melkoisen monipuolinen laite, mikäli tiedot pitävät paikkansa. IHS Markitin Jeff Linin mukaan laite on tulossa ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Kirjoittaja: Matti Vähäkainu @ 24. kesäkuuta, 2019 18:26
Tägit
Microsoft Surface Windows 10 tabletit Android Microsoft
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2019 AfterDawn Oy