Tänään julkaistava OnePlus 7 saapuu ensimmäisenä Suomen popup-myymälöihin, tässä kaupungit

Tänään julkaistava OnePlus 7 saapuu ensimmäisenä Suomen popup-myymälöihin, tässä kaupungit
Kiinalainen älypuhelinvalmistaja OnePlus julkistaa tänään uudet lippulaivapuhelimensa. Ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa tulossa on useampi älypuhelinmalli, joista yksi on varustettu 5G-yhteyksillä.

OnePlus 7 ja OnePlus 7 Pro saapuvat myyntiin ensimmäisenä yhtiön julkaisua varten pystytettävissä popup-myymälöissä. Myymälät avautuvat ensimmäisten joukossa Suomessa 18. päivä kuluvaa kuuta eli tulevana lauantaina.



Popup-myymälöitä on tällä kertaa Suomessa kaikkiaan viisi viidessä eri kaupungissa, Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Raisiossa ja Kuopiossa. Suomen kattavuus onkin yksi Euroopan parhaista, ja väkilukuun nähden paras, joka kertoo Suomen olevan erityisen tärkeä markkinapaikka OnePlussalle.

Kaikissa kaupungeissa tapahtuma alkaa klo 15.00 ja jatkuu kaksi tuntia, Helsingissä kolme. Tarjolla on ensimmäisten OnePlus 7 -laitteiden lisäksi muita OnePlus-tuotteita sekä -lahjoja, jonka lisäksi tarjoillaan myös pientä purtavaa.

Euroopassa popup-myymälöitä järjestetään kaikkiaan 20 kaupungissa. Yhdysvalloissa puolestaan kuudessa, Intiassa kahdeksassa ja Kiinassa neljässä kaupungissa.

Tässä popup-myymälöiden sijainnit kaupungeittain:

Helsinki
Esplanadin puisto

Tampere
DNA Kauppa, Ratina, Vuolteenkatu 1

Oulu
DNA Kauppa Oulu, Torikatu 18

Raisio
DNA Kauppa Mylly, Myllynkatu 1

Kuopio
DNA Kauppa Aapeli, Kauppakatu 28

Lue lisää OnePlus 7 -laitteista

Kirjoittaja: Matti Vähäkainu @ 14. toukokuuta, 2019 18:00
Tägit
OnePlus 7 Pro OnePlus 7
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2019 AfterDawn Oy