DNA:n verkot askeleen lähempänä 5G-aikaa – "Voidaan ottaa ripeästi käyttöön"

Jami Virtanen

DNA:n verkot askeleen lähempänä 5G-aikaa – Voidaan ottaa ripeästi käyttöön
DNA on saanut valmiiksi 4G-verkkonsa päivitystyöt Helsingissä. Syksyllä alkaneet päivitystyöt ovat valmistuneet ja pääkaupungin 4G-verkko on päivitetty entistä nopeammaksi ja 5G-käyttöönottovalmiuteen.

Päivityksen yhteydessä otettiin käyttöön uusia 4G-taajuuksia ja viimeisintä, 5G-kykyistä radioverkkotekniikkaa.

"Helsingissä matkaviestinverkko on nyt 5G-käyttöönottovalmiudessa. 5G-verkkoa voidaankin ottaa ripeästi käyttöön sitten, kun siitä alkaa olla asiakkaille aitoa hyötyä eli kun 5G-laitteita alkaa olla yleisesti saatavilla", sanoo DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari.

Laarin mukaan verkon kapasiteetti sekä huippunopeudet ovat kasvaneet yleisesti kaksin- ja jopa kolminkertaiseksi. Helsingin lisäksi DNA päivitti Porvoon, Sipoon ja Mäntsälän keskustan 4G-verkot. Vastaavat päivitystyöt ovat jo aiemmin valmistuneet Tampereella ja Turussa.

DNA suunnitelmissa on jatkaa 4G-verkkojen kehittämistä vielä vuosia.

"4G-verkko tulee olemaan asiakkaille erittäin tärkeä vielä vuosia, vaikka 5G:tä jo valmistellaan. 4G mahdollistaa hyvät tiedonsiirtonopeudet ja monipuoliset sovellukset laajoille alueille. 5G tulee olemaan aluksi paikallisempi tekniikka, joka mahdollistaa laadukkaat tietoliikenneyhteydet monessa sellaisessa paikassa, johon valokuituyhteyttä ei saa, tai johon sen toimittaminen olisi huomattavan kallista", Laari sanoo.




5G-verkot ovat kuitenkin tulossa ja DNA avasikin vuodenvaihteessa 5G-verkon Helsinkiin muiden operaattoreiden tapaan. Vauhtiin päästessään 5G mahdollistaa aiempaa huomattavasti nopeammat ja lyhyemmän viiveen tiedonsiirtoyhteydet, mikä tuo kuluttajille ja yrityksille entistä laadukkaammat ja monipuolisemmat datapalvelut. Ensimmäisiä hyötyjiä 5G-verkosta ovat ne verkon piiriin tulevat pientaloasukkaat ja yritykset, joiden saatavilla ei ole valokuituyhteyttä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.