Jo toinen "koloton" älypuhelin esiteltiin Kiinassa

Puhelinvertailu

Jo toinen koloton älypuhelin esiteltiin Kiinassa
Kiinalaisvalmistajat ovat viimeisten vuosien ajan puskeneet älypuhelintrendejä viime vuodet. Yksi viimeisten vuosien tärkeimmistä älypuhelintrendeistä on ollut pyrkimys täysin häiriöttömään designiin.

Tässä tarkoituksena on päästä eroon sivureunusten lisäksi myös näytön ylä- ja alapuolella olevista reunuksista. Nyt se on viety kiinalaisvalmistajien toimesta uudelle asteelle, jossa laitteesta ei löydy edes liitäntöjä, koloja tai nappeja.

Meizu esitteli hiljattain tällaista laitetta. Meizu Zeron lisäksi nyt myös Vivo on liittynyt joukkoon omalla konseptillaan.

Vivo ei ole kuitenkaan vahvistanut Apex-nimisen laitteen julkaisusta tai hinnasta tietoja. Se kuitenkin kertoo, että tekniikka koostuu mm. Snapdragon 855 -suorittimesta, 5G-yhteyksistä, 12 gigatavusta RAM-muistia ja 256 tai 512 Gt tallennustilasta.

Tekniikka on toki huimaa, mutta vakuuttavampaa laitteessa on se, ettei siitä löydy lainkaan fyysisiä nappeja, tai edes koloja. Yksi liitin kuitenkin löytyy, nimittäin magneettinen MagPort lataukseen.



Yhdessä asiassa Vivo on mennyt Meizun Zeroa pidemmälle, sillä Apex 2019 ei sisällä lainkaan selfie-kameraa, joten yläreunus on vielä pienempi.

Nappien tilalta laitteessa on kosketusherkät sivustat.

Kuten mainittua, niin tässä vaiheessa ei ole tietoa milloin laite tulee myyntiin, ja millainen saatavuus laitteella on. Ainakaan vielä ei välttämättä kannata luottaa, että Vivo Apex julkaistaan Euroopassa.









Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.