Samsung-johtaja pyytää anteeksi "kriisiä", paineet ensi vuoden Galaxy-laitteilla

Matti Robinson

Samsung-johtaja pyytää anteeksi kriisiä, paineet ensi vuoden Galaxy-laitteilla
Samsung jatkaa edelleen maailman suurimpana älypuhelinvalmistajana kappalemäärissä, mutta ykköspaikka ei ole aivan niin turvattu kuin muutama vuosi sitten vielä näytti.

Apple tietysti vie kalliimpaa päätä tieten tahtoen, mutta myös keskihintaisissa ja edullisimmissa puhelimissa Samsungilla on entistä vaikeampaa. Erityisesti kiinalaisvalmistajat, ja aivan erityisesti Huawei, ovat vieneet Samsungilta markkina-asemaa.

Tämä on tietysti huomattu myös Samsungin johdossa, ja syksyllä yhtiö päättikin alkaa innovoimaan entistä enemmän juuri keskihintaisissa tuotteissaan. Näinpä tiettävästi ensimmäistä kertaa Galaxy A -sarjan historiassa nähtiinkin jotain uutta, eikä vain lippulaivamalleista karsittuja tylsyyksiä.

Paljon on kuitenkin vielä tehtävä, jotta kiinalaisvalmistajien voittokulku loppuu, ja johtoportaassakin se tiedostetaan.

Korea Heraldin mukaan toimitusjohtaja Koh Dong-jin on pahoitellut työntekijöille ja sijoittajille kriisiä, johon Samsungin on johtanut, ja lupaa tehdä parhaansa, jotta siitä noustaan Galaxy 10:n ja taittuvan Galaxy F:n avulla.



Edes taittuvan puhelimen osalta ei kuitenkaan vaikuta olevan helppoa, sillä Huawein on kertonut kehittelevänsä vastaavaa laitetta myös.

Samsung ei tietysti ole vielä palavan lautan tilanteessa, eikä paniikkia tarvitse yhtiössä vielä lietsoa. Kyse lienee enemmänkin korealaisten matalasta kynnyksestä anteeksipyyntöihin.

Numerot eivät kuitenkaan valehtele, ja niin markkina-asemassa kuin liikevoiton suhteen Samsungin mobiililaiteosaston tilanne on heikentynyt kuukausi toisensa jälkeen.

Toimitusjohtaja Koh'in anteeksipyytelevän myöntymyksen lisäksi mielenkiintoista on, että tulevasta laitteesta käytetään nimeä Galaxy 10. Olisiko tosiaan niin, että pitkään Galaxy-huippumallin nimessä näkynyt S-kirjain jäisi ensimmäistä kertaa pois?


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.