Qualcomm vahvistaa: 5G tulossa lippulaivapuhelimiin vuoden alkupuoliskolta alkaen

Matti Robinson

Qualcomm vahvistaa: 5G tulossa lippulaivapuhelimiin vuoden alkupuoliskolta alkaen
Taistelu viidennen sukupolven langattomista datayhteyksistä on kiivastumassa, kun uusien nopeampien yhteyksien adoptiovaihe on pian käsillä.

Yksi merkittävimmistä 5G-valmistajista on tietysti piirivalmistaja Qualcomm, jonka 5G-modeemit löytävät tiensä tuleviin Snapdragon-järjestelmäpiireihin.

Itse modeemia on esitelty jo aiemmin tänä vuonna, ja viimeisimpänä uudistuksena on hehkutettu 25 prosenttia pienempää pinta-alaa, joka mahdollistaa sijoittamisen helposti, vaikka tilavaatimukset olisivat tiukat.

Nyt Qualcomm on kertonut 5G-messuilla, että yhtiö on onnistunut neuvottelemaan uusia yhteistyökumppaneita 5G-piirilleen. Heidän mukaansa 5G-modeemia tullaan näkemään useissa lippulaivamalleissa, jotka tulevat käytännössä kahdessa aallossa ensi vuonna.

Ensimmäiset laitteista nähdään jo vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla ja toinen aalto myöhemmin vuoden loppupuoliskolla.

Todennäköisesti ensimmäisellä aallolla yhtiö tarkoittaa Mobile World Congressin, eli helmi-maaliskuun, lähimaastossa tapahtuvia julkaisuja, mutta kenties jo tammikuun alussa CES-messuilla voidaan nähdä jotain Qualcommin 5G:llä varustettuja laitteita.



Kaikkiaan 19 valmistajaa tulee sisällyttämään piirin laitteisiin ensi vuoden aikana, joten 5G-nopeudet eivät jää pelkästää parin huippupuhelimen varaan.

Valmistajiin lukeutuu mm. Nokia, OnePlus, LG, Sony HTC, Motorola ja Xiaomi. Listasta ei kuitenkaan löydy kahta maailman suosituinta Android-brändiä.

Sekä Huaweilla että Samsungilla on omaa piirituotantoa, joista tärkeimpänä omat Exynos ja Kirin -järjestelmäpiirit, ja ne pyrkivät tietysti käyttämään omia tai kolmannen osapuolen 5G-modeemeja piireissään ennemmin kuin vaihtavat täysin kilpailevan valmistajan järjestelmäpiiriin.

Nyt 5G-nopeudet jäävätkin vain kiinni operaattoreista, jotka tietysti pyrkivät parhaillaan tuomaan uutta teknologiaa niin ikään kuluttajille.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.