OnePlus: Android Pie -päivitykset viivästyvät aiemmille malleille

Petteri Pyyny

OnePlus: Android Pie -päivitykset viivästyvät aiemmille malleille
OnePlus on vahvistanut jo aiemmin, että marraskuun alussa myyntiin tuleva OnePlus 6T toimitetaan suoraan Android Pie-käyttöjärjestelmällä. Mutta samalla kuuluu huonoja uutisia aiempien mallien omistajille, sillä Pie -päivityksen jakelu viivästyy.

OnePlus ilahdutti fanejaan jo kesällä, kun yhtiö kertoi uudesta päivityspolitiikastaan, joka tuo Android Pien myös OnePlus 3, OnePlus 3T, OnePlus 5 ja OnePlus 5T -malleille.

Tuolloin luvattiin, että vanhemmat mallit saisivat Pie -päivityksen jo vuoden 2018 loppuun mennessä. Nyt tätä aikataulua on siirretty eteenpäin ja virallinen kanta on, että kaikki edellämainitut mallit saavat päivityksen, mutta vasta vuoden 2019 alkupuolella.

Yhtiö päivitty toukokuussa julkaistun OnePlus 6-mallin Pie -käyttöjärjestelmään jo alkusyksystä.



Olemme koostaneet Android Pien uudistuksista ison artikkelisarjan, johon pääset tutustumaan täältä:

Mitä kaikkea Android Pie uudistaa ja muuttaa Androidissa

Ja OnePlus 6 -arvostelumme löydät täältä:

Arvostelussa OnePlus 6


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.