Shokkipaljastus – OnePlus 6T:ssä ei ole kuulokepaikkaa

5
Manu Pitkänen

Shokkipaljastus – OnePlus 6T:ssä ei ole kuulokepaikkaa
OnePlussan toimitusjohtaja Carl Pei paljasti TechRadar-verkkosivuston haastattelussa seikan tulevasta OnePlus 6T -puhelimesta, mikä saattaa järkyttää osaa lukijoistamme: Puhelimesta ei löydy enää 3,5 millimetrin liitäntää. Apple luopui ensimmäisten joukossa audioportista, mistä se sai jonkin verran lokaa niskaansa. Sittemmin Android-merkitkin ovat seuranneet esimerkkiä.

Pei yrittää puolustella ratkaisua sillä, että portista luopumisen seurauksena puhelimen sisään syntyy tilaa, joka mahdollistaa uusien teknologioiden hyödyntämisen. Toimitusjohtajan mukaan erinomaisen puhelimen ei tarvitse sisältää kaikkia mahdollisia komponentteja. Pein mukaan portin poistamiseen johtavasta päätöksestä käytiin yhtiön sisällä keskustelua, eikä päätöstä tehty vain koska muutkin ovat toimineet niin.

Haastattelusta ei tullut ilmi sitä, että minkä uuden teknologian tieltä 3,5 millimetrin liitäntä jouduttiin raivaamaan pois. Yksi vahva kandidaatti voisi olla näyttöön integroitu sormenjälkilukija.



On OnePlus 6T:ssä paljon hyvääkin. Carl Pei lupaa esimerkiksi akkukeston paranevan aiemmasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (5)

Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

2

Ja eiköhän siellä sille kuulokkeellekkin ole paikka (kuittailua klikki otsikosta)

Vastaa
WinLix
WinLix

3

Ja ei sillä kuulokeliitännällä tee nykypäivänä mitään koska jengi kuuntelee paljon loudness warilla ja häviöllisesti pakattua huonolaatuista musaa eli ei synny laatueroja piuhan vs bluetoothin kautta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Reunis (vahvistamaton)

4

Miksi uutinen ei kerro että myyntipakkauksessa on adapteri?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.