Muistatko vielä huippuerikoisen Hydrogen One -puhelimen? Kohta se on valmis myyntiin

Muistatko vielä huippuerikoisen Hydrogen One -puhelimen? Kohta se on valmis myyntiin
Yksi viimeisten muutaman vuoden erikoisimmista älypuhelimista on taatusti ollut kameroistaan tutun Redin Hydrogen One -puhelin, joka noin vuosi sitten paljastuksen yhteydessä vaikutti lähinnä konseptilaitteelta.

Rediltä kerrottiin viime vuonna, että Hydrogen One saa muun muassa holografinäytön sekä modulaarisen kameraratkaisun. Julkaisunkin oli määrä tapahtua jo alkuvuodesta, mutta hiljaista on pitänyt.

Nyt yhtiöstä on päivitetty laitteen julkaisuaikataulua ja vihdoin vaikuttaa siltä, että lopullinen julkaisupäivä on vahvistettu. Tietojen mukaan Red Hydrogen One saapuu myyntiin 2. marraskuuta Yhdysvalloissa AT&T:lle ja Verizonille sekä Telcelille Meksikossa.

Tätä ennenkin tosin laitetta on mahdollista saada jos on ennakkotilaaja. Ennakkotilaajat saavat laitteet lokakuun 9. päivä alkaen, mutta vielä aiemmin laitetta on tarjolla niille harvoille, jotka haluavat lähteä mukaan esiversion testaamiseen. Testaajille ja kehittäjille tarkoitun erittäin rajoitetun Houdini-esiversion saa jo 31. kuluvaa kuuta.

Titaaniversioita odotetaan markkinoille vasta ensi vuoden puolella ja silloinkin erittäin vähäisiä määriä. Tämän vuoden puolella julkaistavat laitteet ovat alumiinista Black ja Shadow -väriä ja hintaa laitteella on 1295 dollaria.



Kirjoittaja: Matti Vähäkainu @ 7. elokuuta, 2018 20:40
Tägit
RED Hydrogen RED Hydrogen One Red
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2018 AfterDawn Oy