Luottovuotaja paljasti: Android P julkaistaan 20. päivä

Puhelinvertailu

Luottovuotaja paljasti: Android P julkaistaan 20. päivä
Androidin yhdeksäs versio, tässä vaiheessa tuttavallisemmin Android P, saapuu pian, mutta tarkkaa aikataulua ei ole tähän asti ollut tiedossa. Uusien Pixel-puhelimien julkaisua odotetaan vasta vuoden viimeisellä neljänneksellä, mutta vuodon mukaan Android P:n julkaisu on vain noin parin viikon päässä.

Mobiilivuotojen grand old man Evan Blass (@evleaks) on julkaissut Twitterissä kuvan kalenterista, jossa kuluvan kuun 20. päivälle on merkitty yksinkertaisesti kirjain P. Blassin twiittiä on melkoisen helppo tulkita, että kyseessä on tietysti Android P:n julkaisupäivä.

Googlen uuden mobiilialustan testaaminen on ollut käynnissä jo pitkän aikaa, ja muutamille Android-laitteille, ml. OnePlus 6 ja Google Pixel 2, beetaversion on saanut jo keväästä asti.

Vaikka 20. päivä uusi P:llä alkavaa jälkiruokaa esittävä Android-patsas ilmestyykin Googlen kampuksen nurtsille, niin nähtäväksi jää kuinka hitaasti olemassa olevat laitteet päivittyvät uuteen versioon. Nopeiten se lienee tapahtuu mm. Nokian, OnePlussan ja tietysti Googlen laitteilla, mutta miten on esimerkiksi Samsungin ja LG:n laita?





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
147 € Bigbox
189 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
961 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Realme 10 – hinta laskenut -14%

Realme 10
229 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 266 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.