Kannattaako vaihtaa OnePlus uuteen? OnePlus 5 vs OnePlus 6

2
Puhelinvertailu

Kannattaako vaihtaa OnePlus uuteen? OnePlus 5 vs OnePlus 6
Alle vuoden sisällä tästä päivästä kiinalainen älypuhelinvalmistaja OnePlus on julkaissut yhteensä kolme puhelinta, jotka ovat tietysti aina edeltäjiään parempia. Syystäkin voi kuitenkin kysyä, onko laitetta järkeä vaihtaa vuoden sisällä?

Niinpä otimmekin vertailuun vuoden sisällä toisistaan esitellyt kaksi OnePlussan huippulaitetta. Vertailemme OnePlus 5:n ja OnePlus 6:n tekniikkaa, jotta voisimme arvioida onko OnePlus 5:n omistajan syytä pohtia vaihtoa hiljattain esiteltyyn uuteen malliin.

Vuodessa on kerennyt tapahtua paljon älypuhelinrintamalla, eritysesti näyttöjen kohdalla, mutta kenties vielä enemmän on säilynyt pitkälti ennallaan. Aloitetaan siis yhtäläisyyksistä.

Akku on tuttu 3300 milliampeeritunnin yksikkö, jota pystytään lataamaan markkinoiden nopeimmalla pikalatauksella (ent. Dash Charge). Liitännät ovat niin ikään samat, eli mukana on USB-C-liittimen lisäksi edelleen kuulokeliitin.

Liitettävyys muutenkin on käytännössä identtistä, joten NFC, Bluetooth 5.0, ac-standardin WiFi ja kaksois-SIM-paikka löytyvät molemmista. Muistia on kuusi tai kahdeksan gigatavua ja tallennustilaa 64 tai 128 gigatavua, mutta OnePlus 6:tta saa nyt myös 256 gigatavulla.



Jokseenkin samanlaisena on pysynyt myös kamera, joka on edelleen 16+20 megapikselin kaksoiskamera, mutta OnePlus 5:n zoomin sijaan OnePlus 6:n kakkoskamera tarjoaa parempaa pimeäkuvausta. Lisäksi OnePlus 6 tarjoaa elektronisen ohella optisen kuvanvakaimen.


Yksi kameran suurimmista parannuksista on videokuvauksessa, joka tarjoaa OnePlus 6:ssa paitsi optisen kuvanvakautuksen niin myös 4K-videokuvauksen 60 kuvan sekuntinopeudella.

Tässä vaiheessa vuotta tutusti tämäkin uudistus on tuonut uuden järjestelmäpiirin, eli uutuudessa on tämän vuoden huippupiiri Snapdragon 845 edellisvuoden 835:n sijaan. Suorituskykyä on siis ehkä kymmenisen, tai parhaimmillaan 20, prosenttia enemmän, mutta nopeutta piisaa molemmissa.

Näyttö on muun ulkonäön ohella näkyvin muutos. Etupaneelin täyttää liki kokonaan suurempi 6,23 tuuman näyttö. Resoluutio on eri kuvasuhteesta johtuen kasvanut, mutta on silti edelleen Full HD -tasoa ja OnePlussalle tyypillisesti Optic AMOLED -tyyppiä.

Ulkonäössä OnePlus on siirtynyt metallisesta takakuoresta lasiseen, jota saa niin kiiltävänä kuin mattanakin. Kameramoduuli on tällä kertaa pystysuunnassa ja OnePlus 5:n sormenjälkilukija on siirtynyt edestä taakse.

Ulkonäkö on pitkälti mielipidekysymys, mutta lasi on ainakin helpommin rikkoutuva kuin metallinen takakuori.

Muutoksia on siis tapahtunut melkoisesti viimeisen vuoden aikana, mutta mitään massiivista OnePlus ei ole uudistanut. Niinpä hyvin toimivan OnePlus 5:n tilalle on vaikea perustella vielä korvaajaa.

Onneksi OnePlus-laitteissa hintaa ei ole tuhannen euron verran, kuten joillain kilpailijoilla, ja vaihto-ohjelma tekee siitä erityisesti vanhoilla OnePlus-laitteilla vielä edullisempaa. Niinpä jos haluaa esimerkiksi parempaa suorituskykyä, paremman kameran erityisesti hämärä- ja videokuvaukseen ja kenties hieman uudistettua designia näyttölovineen, niin päivitys voi olla hyvinkin perusteltu.
  •  
  • Mitat
  • 155,7 x 75,4 x 7,8 mm
  • 154.2 x 74.1 x 7.3 mm
  • Paino
  • 177 g
  • 153 g
  • Rakenne
  • Paneelit lasia, runko metallia
  • Etupaneeli lasia, muuten metallia
  • Käyttöjärjestelmä
  • Android 8.1 Oreo (Android P beeta)
  • Android 8.1 Oreo
  • Näyttö
  • 6,28", 19:9, 1080 x 2280, AMOLED
  • 5,5", 16:9, 1080 x 1920, AMOLED
  • RAM
  • 6/8 Gt
  • 6/8 Gt
  • Tallennustila
  • 64/128/256 Gt
  • 64/128 Gt
  • Kamera
  • 16+20 MP, f/1.7, OIS (takana) ja 16 MP, f/2.0 (edessä)
  • 16+20 MP, f/1.7+f/2.6, 2x zoom (takana) ja 16 MP, f/2.0 (edessä)
  • Biometrinen tunnistus
  • Sormenjälki, takana
  • Sormenjälki, edessä
  • Suoritin
  • Snapdragon 845
  • Snapdragon 835
  • Akku
  • 3300 mAh
  • 3300 mAh
  • Hinta
  • 619 €
  • -


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
matti83124 (vahvistamaton)

2

Muuten hyvä, mutta tuo vaihto-ohjelma taisi olla voimassa vain toukokuun loppuun asti...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.