Apple hankaloittaa iPhonen murtamista – Portti sulkeutuu tunnissa

Apple hankaloittaa iPhonen murtamista – Portti sulkeutuu tunnissa
iOS:n seuraavassa ohjelmistopäivityksen yhteydessä Apple aikoo lisätä mobiililaitteisiinsa ominaisuuden, joka estää esimerkiksi viranomaisten murtautumisen iPhoneihin tai iPadeihin, uutisoi The New York Times.

Ohjelmistopäivityksen asentamisen jälkeen iPhone sulkee datasiirron Lightning-portin kautta kun puhelin on ollut tunnin ajan käyttämättömänä. Puhelinta voi edelleen ladata tunnin jälkeenkin, mutta tiedonsiirto ei onnistu tunnin jälkeen. Mikäli tiedonsiirron haluaa aktivoida, tulee käyttäjän naputella salasana puhelimeen.




Hakkerit ja viranomaisten työ näin ollen hankaloituu. Tyypillisesti iPhonea on murrettu liittämällä se tietokoneeseen kiinni, minkä jälkeen lukitusta on yritetty murtaa. Työssä saattaa kestää päiviä tai jopa kuukausia. Ohjelmistopäivityksen myötä bruteforce-tekniikat eivät toimisi enää.

Muutama vuosi sitten Apple oli kohun keskellä, kun se ei suostunut auttamaan FBI:ta San Bernardinon massamurhan selvittämisessä. FBI sai lopulta kolmannelta osapuolelta tarvittavat työkalut iPhonen avaamiseen, eikä Applen apua tarvittu.



Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 14. kesäkuuta, 2018 5:54
Tägit
Apple Apple iPhone Apple iPhone 8 Apple iPhone 8 Plus Apple iPhone 7s iOS iOS 11 iOS 11.3 iOS 12
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2021 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud