Uusi Android P -beta julkaistiin – Sovelluskehittäjien testaustyö alkaa nyt

1
Manu Pitkänen

Uusi Android P -beta julkaistiin – Sovelluskehittäjien testaustyö alkaa nyt
Google on julkaissut uuden beta-version myöhemmin tänä vuonna jakeluun tulevasta Android P -käyttöjärjestelmästä. Kyseessä on järjestyksessään toinen beta-versio sekä kolmas ennakkoversio käyttöjärjestelmästä. Ensimmäinen Developer Preview tuli ladattavaksi maaliskuussa ja ensimmäinen beta-versio julkaistiin toukokuussa Google I/O:n aikaan.

Merkityksellistä toisessa beta-versiossa ei ole välttämättä sen sisältämät uudet ominaisuudet, vaan Google on saattanut käyttöjärjestelmän rajapinnat lopulliseen muotoonsa. Näin ollen sovelluskehittäjät pääsevät testaamaan omien tuotosten yhteensopivuutta Android P:n kanssa (API-taso 28). Ohjeet Android P:n virittämiseen sovellustestausta varten löytyvät täältä.

Uusi beta-versio sisältää myös 157 uutta emojia. Joukkoon on tullut myös sukupuolineutraalit perhe- ja pariemojit, joissa sukupuolten ulkoista olemusta on pyritty epämääräistämään.



Android P:n seuraavan ennakkoversion on määrä tulla saataville kesäkuun lopulla ja viimeinen ennakkoversio julkaistaan heinäkuun lopulla. Stabiilin version julkaisu koittaa kolmannen kvartaalin aikana eli käytännössä elo-syyskuun aikana.

Android P:tä voi testata Pixel-puhelimien lisäksi muun muassa Nokia 7 plussalla ja OnePlus 6:lla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (1)

Anonyymi käyttäjä
iKnow_ (vahvistamaton)

1

Mobiilikäyttiksissäkin aletaan tulemaan siihen pisteeseen, että uudet fiitserit eivät juuri hetkauta keskivertokäyttäjää. Kisa on ohi ja nyt lepuutellaan kunnes joku keksii jotain uutta ja mullistavaa.

Harmillista on, että tässä hötäkässä isot kasvoivat niin isoiksi, että voivat aina ostaa mahdollisen kilpailijan ulos valtavalla preemiolla. Rahaa on niin paljon, että lupaavia firmoja kannattaa ostaa pois ihan varmuuden vuoksi, sen sijaan että katsotaan tuleeko siitä mitään. Tai sitten kehittää oman version ja pakkosyöttää se omille asiakkailleen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.