Plex päivittää mobiilisovellustaan, tuki podcasteille

Puhelinvertailu

Plex päivittää mobiilisovellustaan, tuki podcasteille
Yksi aikojemme merkittävimmistä median toisto-ohjelmista, Plex, on uudistamassa mobiilisovellustaan. XBMC:n pohjalta aikoinaan rakennettu Plex tuotiin aluksi tietysti tietokoneille, mutta nykyisin siitä löytyy myös mobiilisovellus.

Nyt mobiilisovelluksen uusi beetaversio uudistaa yleisesti käyttökokemusta, mutta yksi tärkeimmistä uusista ominaisuuksista on ehdottomasti podcast-tuki. Aiemmin sovellus ei ole tukenut varsin suosittua mediamuotoa ilmaisversiossaan, joskin mediapalvelimen avulla ja Plex Passin ne on saanut toimimaan.

Podcast-tuki saapuu tänään beetaversiossa iOS:lle ja Androidille. Samalla myös Roku-versiota sekä Plexin webbisoitinta on uudistettu podcast-tuella.

Uudistuksen myötä käyttäjät pystyvät lisäämään podcastit Plexin kotinäkymään, josta niihin pääsee pikaisesti käsiksi muiden medioiden tavoin. Plexistä löytyy myös koneoppimista, jonka avulla suositellaan muita podcastejä.

Soitin tukee nyt myös toiston nopeuden säätöjä sekä nopeaa hyppimistä aikajanalla. Lisäksi mm. hakua on parannettu.



Podcast-tuen lisäksi mobiilisovelluksen ulkoasua on uudistettu ja tarkoituksena on luoda käyttäjäläheisempi käyttökokemus. Kustomoinnin avulla käyttäjä voi muokata kotinäkymää haluamakseen. Osioita saa uudelleenjärjestettyä ja poistettu kokonaan, jolloin omat suosikkimediat nousevat esiin.

Päivityksen beetaversio on siis julkaistu tänään ja vakaa versiokin on siis todennäköisesti pian tulossa. Lisätietoja löytyy Plexin blogista



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.