OnePlus 6 vuorokauden käytön jälkeen - tältä se tuntuu ja nämä ovat kompastuskivet

Petteri Pyyny

OnePlus 6 vuorokauden käytön jälkeen - tältä se tuntuu ja nämä ovat kompastuskivet
Kuten varmaankin jokainen teknologiaa seuraava tietää, eilen julkaistiin OnePlus 6 eli OnePlussan uusin lippulaivamalli. Olimme paikan päällä Helsingin julkistustilaisuudessa ja saimme testikappaleen mukaan.

Nyt, vajaan vuorokauden käytön jälkeen voikin pistää jo ensimmäisiä ajatuksia puhelimesta yhteen.

Ensifiilis

Puhelimessa on tuttu tuntuma edellisestä OnePlussan mallista, OnePlus 5T:stä, mutta uudistuksiakin muotokielessä on - tosin hyvin pieniä. Puhelin ei tarjoa muotoilunsa puolesta mitään wow-efektiä, mutta on linjassa muiden valmistajien huippumallien kanssa.


OnePlus 6 sivusta


Eniten kyseenalaistan päätöstä hypätä muotovirtauksen mukaan ja valita lasi myös takaosan materiaaliksi. OnePlus toki vakuuttaa, että Gorilla Glass 5 takakuoressa tekee sen, että puhelin on yhtä kestävä kuin aiemmat, muista materiaaleista valmistetut OnePlussan mallit. Teknisenä perusteluna lasin valinnalle pidettiin sitä, että lasi aiheuttaa vähemmän häiriöitä radiosignaaleille ja parantaa täten kuuluvuutta - väite, joka on vähän vaikea niellä, kun alumiinisellakin takakuorella varustetut puhelimet pärjäävät varsin mainiosti kuuluvuusmittauksissa.



OnePlus 6:n kameralovi

Etenkin kiiltävä Mirror Black-versio OnePlus 6:sta vaikutti nopeallakin kokeilulla keräävän sormenjälkiä itseensä paremmin kuin paraskaan sherlockholmes.

Ja sitten on tietysti toinen muoti-ilmiö, joka sekin löytyy OnePlussan uutukaisuudesta: parjattu ja kiistelty lovi. Eli se kolo näytön yläreunassa, jolla saadaan koko puhelimen etuosa näytön käyttöön, rajaamalla vain pieni siivu yläreunasta etukameroille.

Loven ansiosta toki näytön pinta-alaa on saatu kasvatettua 0,3 tuuman verran, vaikka puhelin onkin käytännössä identtisen kokoinen edeltäjäänsä, OnePlus 5T:hen, verrattuna.

Tekniikka pelaa

Teknisesti OnePlus kisaa aivan tasavahvasti isompien valmistajien lippulaivamallien kanssa, kuten aiemminkin. Tarkat OnePlus 6 tekniset speksit kerroimmekin jo julkistuksen yhteydessä, mutta yhteenvetona sanottakoon, että kaikkea on parannettu edellisestä, OnePlus 5T -mallista.

Erityisen ilahduttavaa on optisen kuvanvakaimen (OIS) paluu OnePlussaan. Edellisen kerran optinen kuvanvakain oli OnePlussan 3T-mallissa, tuon jälkeen sekä OnePlus 5 että OnePlus 5T luottivat pelkkään digitaalisen kuvanvakauttamiseen.

Järjestelmäpiiriksi on valikoitunut Qualcommin tehokkain eli Snapdragon 845.

Tallennustilan suhteen OnePlus on hylännyt - varsin fiksusti - kokonaan pienet tallennustilaversiot ja "hinnat alkaen"-mallissakin on 64 gigatavua tallennustilaa. Muut tallennustilavariaatiot ovat 128GB ja 256GB. Käyttömuistia löytyy halvimmasta mallista 6 gigatavua, muista malleista 8 gigatavua. Muistikortille paikkaa ei ole missään malleista.

OnePlus 6 Dash Charger - laturi
OnePlus 6 - Dash-laturi eli nykyisin OnePlus Fast Charger



Latauksesta vastaa edelleen tuttu ja kehuttu OnePlussan Dash, joka on jouduttu tekijänoikeuksien vuoksi nimeämään uudelleen OnePlus Fast Chargeksi. Supernopea lataus on kuitenkin yksi selkeä OnePlussan myyntivaltti ja yhtiö pitää tästä kiinni uusimmankin mallin kanssa. Aiemmat Dash-laturit ja kuutosen laturi toimivat keskenään ristiin eli pyörää ei ole lähdetty keksimään uudestaan.

Vedenkestävyyden suhteen OnePlus ei ole vieläkään hypännyt IP-sertifioitujen puhelinten kelkkaan, eli laite kestää yhtiön edustajien mukaan "kevyesti vettä", mutta minkäänlaista sertifiointia laitteen vedenkestävyydestä ei ole.

Sormenjälkilukija ja kasvojentunnistus

Sormenjälkitunnistin on sijoitettu laitteen takaosaan, josta Huawein ja aiemman OnePlus 5T-mallin käyttäjät löytävät sen luontevasti. Paikka toki jakaa vahvasti mielipiteitä - joidenkin mielestä sormenjälkilukijan pitäisi olla laitteen etuosassa, toisten mielestä takana. Sormenjälkilukija pelaa ainakin omissa testeissämme salamannopeasti ja tarkasti, kuten aiemmissakin OnePlussan malleissa on ollut tapana.

OnePlus 6 takaa


Toki sormenjälkilukijan merkitys on vähentynyt kasvojentunnistukseen pohjautuvan lukituksen ansiosta, jonka OnePlus toi käyttöön jo 5T-mallissaan. Kasvojentunnistus toimii kuin ajatus ja lähes mahdottomistakin kulmista, joten puhelin aukeaa pääsääntöisesti aina sen kautta.

Android P

Aivan kehityksen kärjessä pysytteleville miellyttävä uutinen on se, että OnePlus 6:een voi ladata jo nyt Androidin uusimman betaversion eli Android P:n. Luonnollisesti tuleva Android-versio luvataan myös yleiseen jakeluun, kun se syksyn koittaessa valmistuu.

Kamerat ja upea hidastusmahdollisuus

Kamerat eivät ole sitten OnePlus 5T:n loikanneet isommasti eteenpäin, mutta aiemmin mainitun optisen kuvanvakaimen paluu on ilahduttava parannus. Uuden järjestelmäpiirin ansiosta videokuvaus on kuitenkin hypännyt uudelle tasolle ja OnePlus 6 tukee nyt 4K-tarkkuuden kuvausta 60fps nopeudella.


Erikseen esille nostettuna uutena ominaisuutena OnePlus 6 sisältää 480fps videokuvauksen, joka päihittää joustavuuden ansiosta monet kilpailijansa. 480fps superhidastettua videota voi kuvata 720p -tarkkuudella jopa minuutin ajan ja hidastettavan kohdan voi valita kuvauksen jälkeen.

Yhteenveto

Hieman päälle 500 euron puhelimeksi OnePlus 6 tarjoaa oikeastaan lähes kaikkea mitä tuolla rahalla voi kuvitella. Erittäin harva puhelinmalli pystyy tarjoamaan samaa teknistä kattausta edes paria sataa kalliimmalla. Eli vaikka hinta onkin noussut rahtusen, on OnePlus edelleen erittäin kilpailukykyisesti hinnoiteltu.

Palaamme tarkemmin puhelimen saloihin laajassa arvostelussamme parin viikon päästä, kun laite on saatu kunnolla testattua, oikeassa käytössä.

Hinnat

OnePlussaa myydään kolmena eri versiona, tällä hetkellä hinnat ovat:

OnePlus 6, 64GB tallennustilaa, 6GB RAM – 519€
OnePlus 6, 128GB tallennustilaa, 8GB RAM – 569€
OnePlus 6, 256GB tallennustilaa, 8GB RAM – 619€

OnePlus 6 tulee rajoitetusti myyntiin valikoiduissa Elisan ja Telian liikkeissä 21.5. ja 22.5 alkaen. Laitetta on alussa myynnissä vain rajatusti.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.