Vuotaja paljasti ensimmäisen kuvan Galaxy Note9:stä

Vuotaja paljasti ensimmäisen kuvan Galaxy Note9:stä
Samsungin edellisestä lippulaivapuhelimesta, Galaxy S9:stä, on aikaa vain pari kuukautta, mutta jo nyt vuotajat ovat kääntäneet katseensa seuraavaan Galaxy-huippulaitteeseen.

Kyseessä on tietysti Galaxy Noten seuraava versio, joka kantanee nimeä Galaxy Note9. Laitteen julkaisun odotetaan tapahtuvan perinteisesti syksystä, todennäköisesti elo-syyskuussa.

Nyt tuota Galaxy-laitetta esitellään jo ensimmäisessä kuvassa, jonka on julkaissut melkoisen luotettava vuotaja Ice universe Twitterissä. Hänen mukaansa Galaxy Note9 näyttää identtiseltä edeltäjäänsä nähden, ja vaikka pieniä muutoksia on tehty, niin pikaisella katsauksella niitä ei paljain silmin erota.

Vuotaja arvostelee Samsungia laiskaksi, koska muutokset ovat niin minimaalisia, mutta tietysti ulkonäkö ei välttämättä paljasta kaikkea uutta mitä laitteessa voi olla. On kuitenkin huomioitava, että myös Galaxy S9 oli varsin minimaalinen päivitys edeltäjäänsä, joten voi olla, että Samsung on alkanut lepäämään laakereillaan turhankin paljon.

Vaikka kyseessä on melkoisen usein oikeaan osunut vuotaja, niin se kannattaa ottaa silti varauksella, erityisesti vielä tässä vaiheessa vuotta.





Kirjoittaja: Matti Vähäkainu @ 10. toukokuuta, 2018 21:51
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen
  • 1 kommentti
  • arivesa

    Outo käsitys,että muuttaminen muuttamisen vuoksi olisi aina jotenkin parannus. Vanha viisaus toteaa: älä ryhdy korjaamaan ehjää. Tuo on nähty jo joissakin Androidin uudistuksissa,uusi voi olla hankalampi käytettävä kuin aiempi.

    12.5.2018 02:31 #1

© 2018 AfterDawn Oy