Applelta vapaa työkalu tekoälysovellusten kehitykseen

Manu Pitkänen

Applelta vapaa työkalu tekoälysovellusten kehitykseen
Apple on viimeisen vuoden aikana lähtenyt näkyvämmin mukaan kasvavaan tekoälytrendiin. Yhtiö on tehnyt pidempään pohjatöitä esimerkiksi yrityskauppojen muodossa, mutta vasta kesän jälkeen yhtiöltä on nähty liikehdintää saralla.

Uusi iOS 11 sisältää käyttöjärjestelmätasolla lukuisia ominaisuuksia, joissa hyödynnetään tekoälyn voimaa, mutta lisäksi Apple on avannut koneoopimisen potentiaalin sovelluskehittäjien hyödynnettäväksi MLCore-ohjelmointirajapinnan kautta. Apple on myös alkanut viestimään avoimemmin sen tekoälytutkimuksen saavutuksista yhtiön ulkopuoliselle yleisölle.

Uusimpana kädenojennuksena sovelluskehittäjien suuntaan Apple tarjoaa vapaasti käytettäväksi Turi Create -kehitystyökalun. Kyseessä on tekoälyä hyödyntävä työkalu, jonka avulla kehittäjät voivat nopeammin rakentaa kohteen tunnistamiseen tai luokitteluun perustuvia ohjelmia. Kehittäjien ei tarvitse paneutua algoritmien rakentamiseen, sillä ne tulevat valmiina, vaan he voivat panostaa ohjelman varsinaisten tehtävien luomiseen.



Apple on julkaissut Turi Create -työkalun GitHubissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.