Apple uudistaa iPhonen kameran laserilla – Osaa luoda 3D-mallin ympäristöstä

Manu Pitkänen

Apple uudistaa iPhonen kameran laserilla – Osaa luoda 3D-mallin ympäristöstä
Apple kehittää parhaillaan teknologiaa vuonna 2019 julkaistavaa iPhonea varten, minkä avulla puhelimen kamera pystyisi aistimaan ympäristöä kolmiulotteisesti. Applen tavoitteena on uuden kameran avulla kehittää iPhonen AR-ominaisuuksia paljon monipuolisemmiksi. Asiasta uutisoi Bloomberg.

Nykyistenkin iPhonien kamera taipuu hyvin AR-käyttöön ja julkistihan Apple tämän vuoden WWDC-messuilla ARKitin, jonka avulla sovelluskehittäjät voivat lisätä ohjelmiinsa laajennettua todellisuutta hyödyntäviä ominaisuuksia. Ongelma kuitenkin on, että iPhonien kameran rajoitusten takia teknologia toimii lähinnä tasaisilla pinnoilla, eikä käyttäjä pysty kunnolla vuorovaikuttamaan virtuaalisten elementtien kanssa.

Vuonna 2019 julkaistavaan iPhoneen on tulossa kuitenkin uudenlainen time-of-flight-nimiseen teknologiaan perustuva kamera, joka lähettää ympäristöönsä lasersäteitä ja mittaa kuinka kauan lasersäteeltä kestää heijastua kohteesta takaisin kameraan. Näin kamera pystyy nopeasti luomaan ympäristöstä kolmiulotteisen mallin.



Huhujen mukaan Apple aikoisi julkaista vuonna 2019 myös AR-lasit.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.