Nyt se tulee – Microsoft julkaisee nettiselaimensa Androidille ja iPhonelle

3
Manu Pitkänen

Nyt se tulee – Microsoft julkaisee nettiselaimensa Androidille ja iPhonelle
Viisi vuotta sitten jos joku olisi sanonut, että Microsoft aikoo julkaista Internet Explorerin Androidille ja iOS:lle, olisi häntä pidetty todennäköisesti hölmöläisenä. Ajat ovat muuttuneet ja Microsoftin asennoituminen kilpaileviin alustoihin myös sen myötä. Siksi tänään paljastettu tieto Microsoft Edgen saapumisesta Androidille ja iOS:lle ei tunnu lainkaan pöllömmältä ratkaisulta.

Edgen Android- tai iOS-sovellukset eivät ole vielä valmiita, mutta kaikkein kokeilunhaluisimmat voivat testata Microsoftin beta-kehitysasteella olevan selaimen toimivuutta iOS:llä jo nyt. Applen TestFlight-testiympäristö kuitenkin rajoittaa olennaisesti testikäyttäjien määrää, vain 10 000 ensimmäistä saavat mahdollisuuden kokeilla Edgen toimivuutta.

Microsoft aikoo julkaista beta-version myös Android-käyttäjien testattavaksi, mutta ohjelmisto julkaistaan vasta hieman myöhemmin. Selaimen pitäisi olla valmis kaikkien käytettäväksi tämän vuoden loppuun mennessä. Lisätietoa Microsoft Edgen Android- ja iOS-sovellusten ominaisuuksista löytyy täältä.



Samalla Microsoft kertoi muuttavansa aiemmin Arrow-nimellä tunnetun kotinäyttösovelluksen nimen Microsoft Launcheriksi. Ohjelman beta-versio on ladattavissa Google Playn kautta. Myös Microsoft Launcherin pitäisi olla valmis tämän vuoden loppuun mennessä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
155 € Bigbox
189 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentit (3)

perhana
perhana

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Onkohna yhtä suosittu kun explorer :)

Tuskin nyt sentään, kun olihan se IE vielä 2016 vuonna StatCounterin mukaan käyttäjämäärillä mitattuna edelleen suosituin ;)

Mutta ihan vakavissaan, jos ne tuosta Edgestä android-alustalla yhtä toimivan saavat kuin windows phonella, niin on ihan tervetullut, on sitä jo ehtinyt kaivatakkin noiden chromen sun muiden android-selainten kanssa tuskaillessa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.