Kilpailu tulevien vuosien OLED-näytöistä käy kuumana, miljardit pelissä

Matti Robinson

Kilpailu tulevien vuosien OLED-näytöistä käy kuumana, miljardit pelissä
Hiljattain korealaislehdistö on innostunut uutisoimaan huhutietoista, joiden mukaan sekä LG että Samsung olisivat merkittäviä Applen asiakkaita tulevien iPhone-mallien osalta. Kun molempien korealaisvalmistajien ykköspuhelimet on jo julkaistu, niin ilmeisesti maan lehdistö on siirtynyt iPhone-huhuihin.

Raportit ovat kertoneet aiemmin, että Apple olisi tehnyt, tai tekemässä, merkittävän sopimuksen LG:n kanssa, jolla vähentäisi riippuvuutta tärkeimmästä kilpailijastaan eli Samsungista. ETNewsin mukaan tosin riippuvuutta on kuitenkin jatkossakin aimo annos, sillä sen tietojen mukaan Samsung tulee sijoittamaan miljardeja uusiin tuotantolaitoksiin.

ETNewsin huhu vaikuttaa liki identtiselta aiemman Korea Heraldin LG:n huhun kanssa, jossa puhutaan myös parin miljardin sijoituksesta OLED-tuotantoon. Ehkäpä Applella onkin käynnissä neuvottelut molempien toimijoiden kanssa ja lopputuloksesta on siten vaikea vielä sanoa juuta tai jaata. Mahdollista on tietysti esimerkiksi, että Samsungin ja LG:n paneeleita löytyy joko rinnakkain tai eri vuosien malleista.



Tulevien iPhone-mallien OLED-näytöt tulevat räjäyttämään paneelien kysynnän aivan uudelle asteelle, joten kilpailu valmistuksesta käy kuumana. Samsung on ollut pitkään markkinajohtaja OLED-paneeleissa, mutta tulevien vuosien massiivisia tilauksia on vielä sopimatta.

Applen lisäksi esimerkiksi Googlen on kerrottu hierovan yhteistyötä LG:n kanssa. Korealaisvalmistajien lisäksi markkinoista kilpailemaan on hiljattain tullut myös Sharp.

Samsungia tosin voi pitää voittajana jo tässä vaiheessa, sillä se on vihdoin onnistunut lyömään läpi OLED-paneelien suosion. Galaxy-puhelinten näyttöjä voi pitää yhtenä tärkeimpänä seikkana niiden suosioon.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.