Nokia lupaa – Uudet Androidit eivät ole myöhässä

1
Manu Pitkänen

Nokia lupaa – Uudet Androidit eivät ole myöhässä
Nokia ilmoitti keväällä esitellessään Nokia 3310:n ja uudet Android-pohjaiset älypuhelimet, että puhelimet tulevat kauppoihin toisen vuosineljänneksen aikana. Saatavuuden alkamisen tarkka päivämäärä on selvinnyt tähän mennessä vain Nokia 3310:n osalta, jota aletaan myydä Suomessa 31. toukokuuta eli huomenna.

Toinen vuosineljännes on jo ylittänyt puolivälin, joten luonnollisesti hätähousut ihmettelevät että onko uudet Android-Nokiat tulossa luvattuna ajankohtana vai myöhästyykö niiden julkaisu. HMD Global on Twitterin kautta vahvistanut, että ilmoitettu julkaisuaikataulu pitää kutinsa ja Nokia 3, Nokia 5 sekä Nokia 6 tulevat kauppoihin maailmanlaajuisesti kesäkuun aikana.

Nokia oli jo aikoinaan tunnettu puhelimien julkaisun hitaasta ylösajosta ja sama vaihde näyttää olevan edelleen päällä. Esimerkiksi Apple on vuosi toisensa perään tuonut puhelimensa tärkeimmillä markkina-alueilla parin viikon sisällä myyntiin niiden esittelyn jälkeen.

Nokia 6:n suositushinta on 229 euroa, Nokia 5:n 189 euroa ja Nokia 3:n 139 euroa.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.