Tekeekö Carl Zeiss -kamerat sittenkin paluun Nokian puhelimiin?

3
Puhelinvertailu

Tekeekö Carl Zeiss -kamerat sittenkin paluun Nokian puhelimiin?
Nokian puhelimet ovat tehneet paluun kiinalaisen HMD Globalin toimesta. Yhtiö esitteli uudet Nokia-puhelimet (kuvassa Nokia 6) Mobile World Congress -messuilla viime kuun lopussa ja tulossa on lisää.

Erityisen valitettavaa julkaisuissa oli, että kaikki laitteet olivat verrattain edullisia ja siten teknologialtaan varsin kesyjä. Huhut kuitenkin kertovat, että tulossa on myös huippumalli.

Tulevaan malliin ei kuitenkaan voi odottaa esimerkiksi PureView-kameraa, koska se on Microsoftin omistama brändi, mutta miten on edes Carl Zeiss -linssin laita? Twitterissä Nokia Mobile vaikutti sanovan, etteivät käytä kyseistä kuluttajien kaipaamaa teknologiaa enää. Nyt kuitenkin Twitter-tunnuksella on julkaistu oheinen twiitti, jossa perutaan hieman puheita.



Nokia Mobile kommentoi, että nykyinen mallisto ei sisällä Carl Zeissia, jota edeltävässä twiitissä tarkoitettiin. Lisäksi siinä pyydetään pysymään kuulolla tulevien julkistusten tiimoilta. Olisiko niin, että somevastaava ei tiennyt tulevan laitteen tekniikasta ja näin vahingossa paljasti hieman tulevasta huippumallista?




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

3

Lainaus:

Tekeekö Carl Zeiss -kamerat sittenkin paluun Nokian puhelimiin?

TekeVÄTKÖ Carl Zeiss -kamerat sittenkin paluun Nokian puhelimiin?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.