Paljastus: Seuraavan iPhonen etukamera onkin 3D-mallia

Manu Pitkänen

Paljastus: Seuraavan iPhonen etukamera onkin 3D-mallia
KGI Securitiesin analyytikko Ming-Chi Kuon toimitusketjulähteiden mukaan Apple aikoo lisätä infrapunasensorin seuraavan iPhonen etukameran kylkeen. Sensorin tarkoituksena on auttaa kameraa kolmiulotteisessa hahmottamisessa – samaan tapaan kuin Xboxin Kinect-ohjaimessa.

3D-hahmotuskyvyn ansiosta etukameraan suorituskyky esimerkiksi erilaisissa laajennetun todellisuuden sovelluksissa paranee oleellisesti – Snapchat löytänee keinon miten koirafiltteri saadaan toimimaan entistä tehokkaammin uuden kamerajärjestelmän alaisuudessa. Käyttäjä voisi periaatteessa myös muodostaa päästään 3D-mallin ja käyttää sitä esimerkiksi avatar-hahmoissa.

Apple on ostanut useita teknologiayhtiöitä, joilla lienee ollut näppinsä pelissä kyseisen ominaisuuden kehittämisessä. Apple osti esimerkiksi jo vuonna 2013 israelilaisen Primesensen, jonak 3D-hahmotuksen mahdollistavaa teknologiaa on käytetty juuri Kinect-ohjaimessa. Lisäksi ostoslistalta löytyy esimerkiksi Faceshift, jonka markkeritekniikan ansiosta erilaiset avatar-hahmot saadaan tarkasti reagoimaan käyttäjän ilmeisiin. Emotientin tekniikan avulla Apple pystyy taas tulkitsemaan ihmisten tunnetiloja ilmeiden perusteella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.