iPhonen tuotanto alkaa uudessa maassa – Android kaapannut lähes koko markkinan

Manu Pitkänen

iPhonen tuotanto alkaa uudessa maassa – Android kaapannut lähes koko markkinan
Suurin osa maailmalla myytävistä iPhoneista kokoonpannaan Kiinassa parin paikallisen valmistajan tehtaissa. Kiinan lisäksi iPhone-valmistusta löytyy Brasiliasta, jossa kokoonpanoa harjoitetaan lähinnä maan kovien tuontitullien takia.

Kokoonpanotyö laajenee tulevana keväänä uuteen maahan, kun Apple ja sen sopimuskumppani Wistron avaavat Bangaloreen (Intiaan) tehtaan. Laitoksessa on tarkoitus koota Applen puhelimia Intian massiivisia älypuhelinmarkkinoita varten. Applen on kerrottu neuvotelleen itselleen samalla huomattavia verohelpotuksia.

Apple yritti parantaa myyntiään Intiassa tuomalla maahan tehdaskorjattuja iPhoneja. Paikalliset puhelinmerkit vastustivat tätä suunnitelmaa kiivaasti, koska niiden mielestä Apple käyttäisi Intiaa vain muun maailman "jäteastiana". Intia lopulta kielsi Applea tuomasta maahan käytettyjä puhelimia.

Mikäli Apple haluaisi kasvattaa markkinaosuuttaan Intiassa, sen olisi pakko pystyä myymään puhelimiaan nykyistä edullisemmin. Tämä onnistuisi jos Intian valtio antaisi tiettyjä helpotuksia – niiden saaminen taas vaatisi kuitenkin investointien tekemistä. Neuvotteluissa päädyttiin lopulta siihen, että Apple perustaa kokoonpanotehtaan Intiaan. Kenties myöhemmin Apple avaa omia myymälöitäkin maan suurimpiin asutuskeskuksiin.



Androidin markkinaosuus Intiassa on noin 97 prosenttia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.