Nokia-puhelimien oikeudet siirtyivät uudelle yhtiölle – Uusia laitteita tulossa

Manu Pitkänen

Nokia-puhelimien oikeudet siirtyivät uudelle yhtiölle – Uusia laitteita tulossa
Nokian ja HMD Global Oy:n keväällä solmima strateginen tavaramerkki- ja patenttilisenssisopimus on astunut voimaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että HMD voi aloittaa liiketoimintansa Nokian tavaramerkillä varustetuilla puhelimilla yhtiölle myönnetyn lisenssin puitteissa. Sopimus antaa HMD:lle Japania lukuun ottamatta maailmanlaajuisen yksinoikeuden käyttää Nokia-tavaramerkkiä matkapuhelimissa seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Sopimuksen nojalla Nokia saa HMD:ltä sekä tavaramerkkeihin että patentteihin liittyviä rojaltimaksuja jokaisesta Nokian tavaramerkillä myytävästä matkapuhelimesta ja tabletista. Nokia ei rahoita HMD:n toimintaa eikä omista yhtiön osakkeita. HMD:n johdossa toimii kuitenkin aiemmin Nokialla työskennelleitä henkilöitä. Lisäksi Nokia on avannut verkkosivuilleen Phones-osion, jonka hallinnoimisesta HMD on vastuussa.

Tällä hetkellä HMD:n tuotevalikoima koostuu aiemmin julkistetuista puhelimista, mutta tulevaisuudessa yhtiö aikoo esitellä myös uusia Nokia-brändillä varustettuja älypuhelimia sekä tabletteja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.