Todellisuus laajenee: Apple aikoo sisällyttää uuden teknologian myös iPhonen kameraan

Manu Pitkänen

Todellisuus laajenee: Apple aikoo sisällyttää uuden teknologian myös iPhonen kameraan
Apple aikoo lisätä iPhonen kamerasovellukseen laajennettua todellisuutta hyödyntäviä ominaisuuksia, kertoo Business Insider. Aiemmin tällä viikolla Bloomberg uutisoi tiedoista, joiden mukaan Apple kehittäisi laajennettua todellisuutta hyödyntäviä älylaseja.

Business Insiderin artikkelissa ei mainita selvästi, että miten Apple aikoisi hyödyntää laajennettua todellisuutta kamerasovelluksessa käytännössä. Artikkelissa puhutaan pikemminkin objektin- ja kasvojentunnistuksesta, joka liittyy vahvemmin konenäkötekniikkaan, jota toisaalta kyllä tarvitaan myös laajennetun todellisuuden sovelluksissa. Konenäön ansiosta iPhonen kamera voisi kyetä säätämään kuvausasetukset kohteen kannalta optimaalisiksi.

Kohteentunnistusta voidaan hyödyntää esimerkiksi kuvauskohdetta seuraavan automaattitarkennuksen kehittämisessä.



Joka tapauksessa Applen tavoitteena on lopulta avata kehittämänsä teknologia sovelluskehittäjien käyttöön, kertoo Business Insider. Apple on parin viime vuoden aikana tehnyt aktiivisesti yritysostoja laajennetun todellisuuden saralla. Huomattavin yrityskauppa lienee saksalaisen Metaion osto keväällä 2015.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.