Yritysosto kariutui: Apple aloitti avainhenkilöiden rekrytoinnin

Yritysosto kariutui: Apple aloitti avainhenkilöiden rekrytoinnin
Viime keväänä Applen uutisoitiin käyvän neuvotteluita grafiikkapiirisuunnittelija Imagination Technologiesin ostamisesta. Apple käyttää iPhoneissa ja iPadeissä Imaginationin kehittämää grafiikka-arkkitehtuuria ja omistaa brittiläisen yhtiön osakekannasta noin 10 prosenttia. Apple vahvisti myöhemmin, että se on käynyt neuvotteluita, mutta ei aio tehdä ostotarjousta Imaginationista.

Apple näyttää päätyneen yhtiön ostamisen sijaan haluamiensa avainhenkilöiden rekrytoimiseen. Apple on rekrytoinut Imaginationin insinöörejä aktiivisesti jo viime vuodesta alkaen, mutta menneen kesän aikana Apple onnistui houkuttelemaan riveihinsä ainakin kaksi pitkäaikaista Imaginationin työntekijää: kymmenen vuotta operatiivisena johtajana toimineen John Metcalfen ja 17 vuotta Imaginationilla työskennelleen Benjamin Bowmanin.



LinkedIn-tietojen perusteella Imaginationilta Applelle on siirtynyt myös Simon Nield, joka ilmoittaa työpaikkansa sijaitsevan Lontoossa. MacRumorsin lähteiden mukaan Apple olisi perustanut Lontooseen grafiikkaohjaimiin keskittyvän kehitysyksikön. Yksikön perustaminen voi viitata siihen, että Applen rekrytoinnit Imaginationilta eivät välttämättä lopu vielä hetkeen.

Applen aktiivisuus Imaginationin ympärillä herättää luonnollisesti spekulaatioita siitä, kehittääkö Apple parhaillaan omaa grafiikka-arkkitehtuuria tai pitkälle kustomoitua grafiikkaohjainta Imaginationilta lisensoidun arkkitehtuurin pohjalta. Applella on ollut taipumusta keskittää avainteknologioiden kehitys yhtiön sisälle, joten spekulaatiot tuntuvat historiaa vasten täysin mahdolliselta. Varsinkin kun Apple harkitsi koko Imaginationin ostoa.

Jo iPad Air 2:n A8X-järjestelmäpiirin grafiikkaohjain oli lievästi kustomoitu, sillä Imaginationin valmiin ohjainratkaisun sijaan Apple oli luonut oman ohjaimen yhdistämällä kaksi Imaginationin valmista ohjainta.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 14. lokakuuta, 2016 10:53
Tägit
Apple Apple iPhone Imagination Technologies PowerVR Apple iPhone 7 PowerVR Series 7XT Apple iPhone 8 PowerVR Series 7XT Plus Apple iPhone 7 Plus PowerVR Series 8XE
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2019 AfterDawn Oy