Huawei satsaa Tampereelle – Avaa tuotekehitysyksikön

Huawei satsaa Tampereelle – Avaa tuotekehitysyksikön
Kiinalainen televiestintäyhtiö Huawei on avaamassa Tampereelle uuden tuotekehitysyksikön, kertoo Aamulehti.

Uusi toimipiste sijaitsee Aamulehden mukaan Tampereen teknillisen yliopiston kampuksen keskellä olevan Kampusareena-rakennuksen neljännessä kerroksessa. Koko kerros on varattu Huawein käyttöön. Tarkkaa tietoa kehitysyksikön tutkimusalasta ei ole kerrottu, mutta Aamulehden tietojen mukaan yksikkö sijoittuisi Devices-ryhmittymän alaisuuteen. Tämä viittaisi siihen, että Tampereella kehitettäisiin ratkaisuja älypuhelimiin, tabletteihin tai muihin vastaaviin laitteisiin.



Huawei on iso toimija myös matkapuhelinverkoissa, mutta niiden kehitystoimintaa ei ole ainakaan vielä tarkoitus aloittaa Tampereella.

Microsoftin ja Nokian irtisanomisten myötä Tampereen alueelta löytyy paljon kokenutta työvoimaa. Tämä lienee ollut yksi tekijä, minkä takia yksikkö päätettiin sijoittaa juuri Tampereelle. Huaweita yritettiin houkutella jo muutama vuosi sitten paikkakunnalle, mutta kiinalaisyhtiö päätti avata suunnitellun tuotekehityskeskuksen Helsinkiin.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 1. elokuuta, 2016 10:05
Tägit
Huawei Tampere Tampereen yliopisto
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2020 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud