Applen toimitusjohtajan Super Bowl -kuvalle naureskelu johti estoon

1
Matti Robinson

Applen toimitusjohtajan Super Bowl -kuvalle naureskelu johti estoon
Denver Broncos voitti viime sunnuntaina amerikkalaisen jalkapallo NFL:n himoitun Super Bowl -loppuottelun. Fanittamassa oli mukana Apple toimitusjohtaja Tim Cook, joka tietysti kertoi tunnelmista iPhonen avustuksella. Hän ei varmasti osannut odottaa, että epäonnistunut otos (yllä) synnyttää tällaisen myrskyn.

Cookin suurin virhe ei kuitenkaan ollut heikon kuvan julkaiseminen, vaikka sille naureskeltiinkin ympäri Twitteriä. Toimitusjohtajan suurempi virhe vaikuttaa nyt olleen Streisandin ilmiön tiedostamattomuus.

Cook poisti twiitin ja sen sisältäneen kuvan pian sen julkaisun jälkeen ja julkaisi uuden, paremmin onnistuneen kuvan. Eikä tämäkään riittänyt, vaan Cook myös esti Twitterissä kuvalla pilailleita, kertoo PhoneArena. Kuten Streisandin tapauksessa, internet ei tietysti unohtanut kuvaa sensurointiyrityksistä huolimatta, vaan päinvastoin tapaus nousi vain uusiin mittasuhteisiin.



Itse pilakuva (alla) ei ole missään nimessä loukkaava, ja sitä voi pitää huumorintajusta riippuen jopa hauskana.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.