BlackBerryn julkaisematonta Android-puhelinta esitellään videolla

Puhelinvertailu


Kanadalaisyhtiö BlackBerryltä on odotettu pitkään Androidiin pohjautuvaa puhelinta, mutta toistaiseksi olemme joutuneet tyytymään vuotokuviin tai huhuihin. Viimeaikoina Venice-koodinimellä tunnettu puhelin on löytänyt yhä enemmän tietään ulkopuolisten käsiin ja nyt on jo ensimmäisen videon aika, kertoo The Verge.

Baka Mobile on julkaissut videon Venicestä, jossa laitetta käydään pintapuolisesti läpi ohjelmiston ja rakenteen osalta noin neljä minuuttia. Laitteen mielenkiintoisin ominaisuus on tietysti liukumekanismin takaan paljastuva fyysinen QWERTY-näppäimistö, joita nykypuhelimista ei juuri löydy.

Laitteesta löytyy tietysti Android-puhelimille tutut volyyminapit, lukitusnappi, 3,5 mm kuulokeliitin ja microUSB-liitin. Videolla mainitaan myös suuresta eteenpäin suunnatusta kaiuttimesta laitteen alaosassa à la HTC sekä melko massiivisesta kamerareunuksesta. Kameran vieressä vaikuttaa olevan kaksivärinen salama ja Android vaikutti olevan hienovaraisesti muokattu esimerkiksi BlackBerry Hubilla ja haulla.



Android Authority on puolestaan julkaissut kuvia, joissa esitellään myös enemmän käyttöliittymää.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.