Snapchat päivittyi – tämä on uutta

Manu Pitkänen

Snapchat päivittyi – tämä on uutta
Snapchat pyöri pitkään sijoittajien rahoilla, mutta jossakin vaiheessa sijoittakin alkavat vaatia rahoilleen vastinetta. Yhtiö kehittikin varsinaista liiketoimintaa pikaviestipalvelunsa ympärille viime vuoden lopulla ja nyt automaattisesti tuhoutuvilla viesteillä yritetään lyödä rahoiksi uusilla tavoilla.

Vajaa vuosi sitten Snapchatista muovautui sisällöntuottajille räätälöity julkaisukanava, mitä kautta pikaviestipalvelu pääsi käsiksi mainosdollareihin. Mainosten on arvioitu tuovan yhtiölle suunnilleen 50 miljoonan dollarin edestä liikevaihtoa tänä vuonna.

Monetisointia jatketaan yhdysvaltalaisille "snäppääjille" suunnatulla uusinta-ominaisuudella, jonka avulla käyttäjä voi katsoa Snapchat-viestejä uudelleen. Kolme uusintaa maksaa 0,99 dollaria ja kutakin viestiä voi katsoa uudelleen vain kerran. Tähän saakka käyttäjille on annettu mahdollisuus yhteen ilmaiseen uusintaan per päivä.

Snapchat on lisäksi ottanut käyttöön palkinnot, joiden tarkoituksena on sitouttaa käyttäjiä paremmin palveluun. Lisäksi niillä voidaan tuoda esiin vähälle käytölle jääneitä ominaisuuksia. Saadakseen palkinnon, käyttäjän pitää suorittaa annettu tehtävä. Esimerkiksi ottaa kymmenen selfie-kuvaa salaman kanssa.



Uutena ominaisuutena Snapchattiin on ilmestynyt myös niin sanotut "linssit" (Lenses), jotka toimivat käytännössä suodattimien tavoin. Linssien avulla voi halutessaan elävöittää omia selfie-snäppäjä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.