Tällainen on iPhone 6S:n myyntivaltti

8
Manu Pitkänen

Tällainen on iPhone 6S:n myyntivaltti
Näillä näkymin syyskuun 9. päivänä esiteltävän uuden iPhone 6S:n varsinainen myyntivaltti ei ole näytön koko tai uusi muotoilu, vaan uusi painalluksen voimakkuutta aistiva kosketusnäyttö.

Force Touchina tunnettua tekniikkaa hyödynnetään jo nyt Apple Watchissa ja uusimmassa MacBook-tietokoneessa. Älykellon kohdalla Force Touch mahdollistaa sellaisten painikkeiden esittämisen, joita ei saada mitenkään kätevästi sijoitettua normaaliin tapaan näytölle. MacBookin tapauksessa Force Touch toimii vuorostaan tietynlaisena pikakomentona, jonka toiminnallisuus vaihtelee sovelluksittain.

iPhonen kohdalla Force Touchia aiotaan 9to5macin tietojen mukaan hyödyntää molemmilla tavoilla: sen avulla näytölle tuodaan esiin piilotettuja painikkeita sekä suoraviivaistetaan tiettyjen askareiden tekemistä. Esimerkiksi karttasovelluksessa käyttäjä voi ensin valita kartasta mielenkiintoisen paikan ja painaa sen jälkeen voimakkaammin, jolloin puhelin aloittaa välittömästi turn-by-turn-navigoinnin.



Force Touchia hyödynnetään myös kotinäytöllä sovellusikoneissa: voimakkaalla painalluksella voi sovelluksesta avata suoraan esiin tietyn välilehden, esimerkiksi Puhelin-sovelluksen sisältä Vastaaja-välilehden. Safarissa linkkien voimakkaalla näpäytyksellä saa esiin linkin takaa löytyvän verkkosivun esikatselun.

9to5macin mukaan Applen suunnitelmana on avata Force Touch sovelluskehittäjien käyttöön, jotta toimintoa hyödyntää paljon laajemmin kuin oletussovellusten kanssa. Esimerkiksi peleissä Force Touchista saattaisi olla paljonkin iloa.

Force Touch on tulossa ilmeisesti myös 12,9 tuuman "iPad Prohon", jossa näyttö osaa aistia tabletille suunnitellun stylus-kynän painallusvoimakkuutta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (8)

Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

1

Onko tässä kuinka suuri ero long pressiin? Voimaa vaativa painallus yleensä myös kestää kauemmin. Kuulostaa hieman hataralta jutulta, mutta onhan niitä iPhoneja ennenkin myyty niche fiitsereillä, joiden käyttö on lopulta jäänyt hyvinkin marginaaliseksi.

Vastaa
ZZboy
ZZboy

2

Force Touch eroaa siinä, että siitä saa tärähtävän feedbackin, kellossa sormeen ja ranteeseen ja kännykässä sormeen. Ominaisuudelle on yllättäen paljonkin käyttöä vähän kuin "koti" näppäimelle. Toisin kuin esim. Samsungin markkinointiosaston kehittämät ominaisuudet joita kukaan ei käytä, Applen ominaisuuksilla on ihan oikea juoni takanaan joilla voidaan parantaa sovellusten käyttöominaisuuksia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sillattiis:

Onko tässä kuinka suuri ero long pressiin? Voimaa vaativa painallus yleensä myös kestää kauemmin. Kuulostaa hieman hataralta jutulta,


Tietämättä millaisia käyttökohteita.
Jos kyse asisasto jossa on tai ei, niin sellaisessa ei voimalle sinänsä käyttö, mutta silloinkin voidaan parantaa käytettävyyttä, esim näppäimistö.

Jos kyse asiasta joissa enemmän vaihtoehtoja, auto(peli)vertauksena kaasupoljin, sitä voidaan painaa pitkään mutta voimaa vaihdellen. Ei siis tarvi digitaalisesti naputella.

Eli paljon sovelluskohteita joissa sitä voi käyttää ihan käyttöliittymänä ihan perinteisten ja myös tuoreempia juttuja.

Voimaan voidaan käyttää myös aistimaan käyttäjän fiilistä, siinä pääsee jo ison asian äärelle.

Jos voimaa tuntee, ja jos ei perustu kapasitiivisuuteen niin sekin poistaa ongelmia.

jne.

Vastaa
delic
delic

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sillattiis:

mutta onhan niitä iPhoneja ennenkin myyty niche fiitsereillä, joiden käyttö on lopulta jäänyt hyvinkin marginaaliseksi.

Kuten?

Vastaa
prunester
prunester

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sillattiis:

mutta onhan niitä iPhoneja ennenkin myyty niche fiitsereillä, joiden käyttö on lopulta jäänyt hyvinkin marginaaliseksi.

Ei, kyllä se on Samsungin taktiikka ladata puhelimeen kaikki mahdolliset ominaisuudet riippumatta siitä haluaako tai käyttääkö niitä kukaan. Applen taktiikka on aina ollut päinvastainen, eikä laitteisiin ole lisäilty ominaisuuksia vain speksilistan pidentämiseksi.

Vastaa
Abcabc375
Abcabc375

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sillattiis:

Onko tässä kuinka suuri ero long pressiin? Voimaa vaativa painallus yleensä myös kestää kauemmin. Kuulostaa hieman hataralta jutulta, mutta onhan niitä iPhoneja ennenkin myyty niche fiitsereillä, joiden käyttö on lopulta jäänyt hyvinkin marginaaliseksi.

Mistä lähtien voimakas painallus on kestänyt kauemmin kuin pitkä painallus?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:


Mistä lähtien voimakas painallus on kestänyt kauemmin kuin pitkä painallus?

Ei kauempaa kuin pitkä painallus, mutta hieman kauemmin kuin kevyt painallus.

Ihan hyvä lisä, mutta en odota mitään mullistavia käyttöliittymäuudistuksia siihen liittyen. Enemmän odotan iOS9:n ruudunpiirto ja kosketusuudistuksilta, jotka pienentävät latenssia ja parantavat tarkkuutta.

Grafiikkastackia on uudistettu, jotta saadaan pienempi latenssi. Kosketusrajapintoihin on tullut kosketusten estimointi (kun swipeataan) ja joissakin laitteissa, hyvin todennäköisesti myös iPhone 6s, kosketusnäytön taajuus on 120Hz, normaalin 60Hz asemesta.

EDIT: Kirjoitin yllä vähän hölmösti "kosketusnäytön taajuus". Näytön taajuus on kaikissa iOS laitteissa 60Hz, mutta iPad Air 2:ssa kosketus*sensorin* taajuus on 120Hz. Olisin hyvin yllättynyt jos uudessa iPhonessa ei oltaisi tehty samaa parannusta.

Vastaa
Abcabc375
Abcabc375

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:


Mistä lähtien voimakas painallus on kestänyt kauemmin kuin pitkä painallus?

Ei kauempaa kuin pitkä painallus, mutta hieman kauemmin kuin kevyt painallus.

Ihan hyvä lisä, mutta en odota mitään mullistavia käyttöliittymäuudistuksia siihen liittyen. Enemmän odotan iOS9:n ruudunpiirto ja kosketusuudistuksilta, jotka pienentävät latenssia ja parantavat tarkkuutta.

Grafiikkastackia on uudistettu, jotta saadaan pienempi latenssi. Kosketusrajapintoihin on tullut kosketusten estimointi (kun swipeataan) ja joissakin laitteissa, hyvin todennäköisesti myös iPhone 6s, kosketusnäytön taajuus on 120Hz, normaalin 60Hz asemesta.

Sitä kelpaa odottaa! Vaikka kyllä tämä 60hz ihan hyvin pelittääkin

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.