Apple Pay käynnistämässä mobiilimaksusodan

3
Manu Pitkänen

Apple Pay käynnistämässä mobiilimaksusodan
Yhdysvalloissa on kytemässä parhaillaan mobiilimaksujärjestelmien välinen sota Applen astuttua peliin mukaan omalla Apple Pay -järjestelmällä, joka aktivoitui aiemmin tällä viikolla. Yhdysvaltalaiset iPhone 6:n ja 6 Plussan omistajat halusivat tietysti kokeilla, miten NFC-pohjainen maksujärjestelmä toimii käytännössä.

Apple on omissa esityksissään nostanut parrasvaloihin järjestelmän julkaisukumppanit, kuten vaikkapa McDonald'sin, Subwayn ja Texacon. Apple Payllä voi kuitenkin maksaa missä tahansa, kunhan maksukortti on yhdysvaltalainen ja myymälässä on NFC-maksupääte. Sen vuoksi Apple Paylla on voinut maksaa yhdysvaltalaisissa Rite Aid- ja CVS-apteekkiketjuissa, vaikka ne eivät olekaan virallisia julkaisukumppaneita.

Rite Aid ja CVS ovat kuitenkin päättäneet, etteivät he huoli asiakkaiden rahoja Apple Payn kautta, vaikka heidän järjestelmänsä ovatkin "vahingossa" yhteensopivia sen kanssa. Apteekkiketjut päivittivät tällä viikolla järjestelmiään niin, että iPhonella tehdyt maksuyritykset hylätään. Myyjiä on ohjeistettu kertomaan, etteivät he tue tällä hetkellä Apple Payta, mutta ensi vuonna ostoksia voi maksaa apteekeissa Merchant Customer Exchange -kauppaketjuliittouman kehittämän CurrentC-sovelluksen avulla. Samalla mahdollisuus maksaa ostoksia Google Walletilla hävisi myymälöistä.



Toisin kuin Apple Pay, CurrentC ei perustu jo kohtalaisen laajasti maksukorteissa ja maksupäätteissä käytettyyn NFC-tekniikkaan, vaan siinä maksusiirrot tehdään skannaamalla puhelimen kameralla maksupäätteen esittämä QR-koodi. Kauppaketjut päättivät luoda CurrentC:n pari vuotta sitten päästäkseen paremmin käsiksi kuluttajien maksutietoihin, mihin esimerkiksi Apple Pay ei anna mahdollisuutta. CurrentC on lisäksi suora kilpailija luottokorteille, kun taas Apple Payssä ideana on hyödyntää luottokortteja.

Markkinoille hamuaa lisäksi yhdysvaltalaiset teleoperaattoreiden perustama ja NFC:hen tukeutuva Softcard (tunnettiin aiemmin ISIS-nimellä), johon yritetään parhaillaan saada tuki iPhonelle. Kilpailussa ovat mukana tietysti myös PayPal ja Google. PayPal käynnisti Apple Payn esittelyn jälkeen laajan mainoskampanjan, jossa korostettiin palvelun olevan turvallinen (tuolloin julkkiksia koskettanut iCloud-nakukuvavuoto oli vielä tuoreessa muistissa). Huhujen mukaan PayPalin ja Samsungin välinen kumppanuus Galaxy S5:n sormenjälkilukijan kohdalla tuhosi PayPalin mahdollisuuden päästä mukaan Apple Payhin – maksukorttiyhtiöt eivät myöskään halunneet PayPalia mukaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

G0lden_Kebab
G0lden_Kebab

1

"tunnettiin aiemmin ISIS-nimellä"


Noh, helpommalla taitaa päästä kun pitätytyy toistaiseksi ihan vaan kortissa tuolla. Eipähän tule yllätyksiä tiskillä...

Vastaa
Jonahan
Jonahan

2

Monellakin eri tavalla kiinnostava uutinen. Ensinnäkin iPhone 6:n ja Apple Payn voi katsoa olevan jo alkuun suuri menestys. Muuten tällaisia liikkeitä ei tehtäisi.

Toisekseen voidaan arvioida muiden NFC pohjaisten ratkaisujen yleisyyttä, ne ovat rapakon takana mitä ilmeisimmin täysin olemattomia, koska ilmeisesti Apple Pay estettiin estämällä kaikki NFC maksut.

Lisäksi mielenkiintoista on kauppojen halu seurata asiakkaitaan. Se on niin suuri, että estetään parempi (asiakkaalle helpompi, turvallisempi, jo olemassaoleva) maksutekniikka vähintään kuukausiksi, todennäköisesti pidemmäksikin ajaksi, kunnes järki voittaa.

Ja jos jotakuta ihmetyttää miten USA:ssa on noin monta apteekkiketjua ja miksi niillä on väliä, apteekit ovat siellä vähän erilaisia kuin kotosuomessa, ne ovat enemmänkin kulmakauppoja, joista saa myös lääkkeitä. Niitä siis on paljon enemmän ja myynti paljon suurempaa kuin täällä apteekeilla.

Vastaa
viinamae
viinamae

3

Tässähän ei ole kyse Apple Paysta tai google walletista vaan luottokorteista. Kaupat yrittävät päästä eroon luottokorttiyhtiöiden perimistä korkeista maksuista.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.