Kännykkäpiirien suunnittelu ei päätykään Suomessa – aasialaisjätti aloitti rekrytoinnit

Manu Pitkänen

Kännykkäpiirien suunnittelu ei päätykään Suomessa – aasialaisjätti aloitti rekrytoinnit
Nokian entisiä modeemikehittäjiä on palloteltu parin viime vuoden ajan ahkerasti. Ensin liiketoiminta myytiin Renesasille, joka päätti jo lopettaa modeemien kehityksen Oulussa, mutta päätöksen jälkeen ilmeni, että Broadcom haluaisi ostaa toiminnot. Kaupat tehtiin nopeasti, mutta tänä kesänä Broadcom tuli kuitenkin toisiin aatoksiin ja lopetti modeemien kehityksen kokonaan.

Ericsson on muiden eurooppalaisten modeemikehittäjien jalanjäljissä päättänyt myös luopua matkapuhelinpiireistä. Infineon myi modeemibisneksensä Intelille vuonna 2011 ja samoihin aikoihin Nvidia kertoi ostavansa brittiläisen Iceran.



Vaikka Oulun kännykkäpiirien kehityksen tulevaisuus onkin vaikuttanut toivottomalta, tuo aasialainen MediaTek toivonkipinöitä Pohjois-Suomeen. Yhtiö on aloittamassa toimintaa Oulussa ja rekrytoinut Kalevan tietojen mukaan jo 30 työntekijää. Suunnitelmissa on henkilöstömäärän tuplaaminen lyhyen aikavälin sisällä. MediaTek on käytännössä ainoa joka on onnistunut laittamaan kampoihin yhdysvaltalaiselle Qualcommille älypuhelimien ja tablettien piireissä (kun Applea ei oteta huomioon).

MediaTekin tähtäimessä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä Broadcomin entiset työntekijät.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.