Apple nostattaa hypeä: Myynti Kiinassa ennätystasolla

Manu Pitkänen

Apple nostattaa hypeä: Myynti Kiinassa ennätystasolla
IPhone 5c:n ja 5s:n myynti maailman suurimman teleoperaattorin kautta alkaa ylihuomenna Kiinassa, minkä johdosta Applen toimitusjohtaja Tim Cook ja China Mobilen hallituksen puheenjohtaja Xi Guohua olivat toimittajien haastateltavana Pekingissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

Cookin mukaan hänellä on kovat odotukset China Mobile -yhteistyökuvion suhteen, mistä ylihuominen on vain alkua. Hän ei selventänyt kommenttiaan sen paremmin, mutta yhteistyötä on ilmeisesti tarkoitus syventää tulevaisuudessa. Cook uskoo iPhone-puhelimien ympärillä pyörivän harmaan kaupan laantuvan nykyisestä, kun iPhonen myyntiverkosto ulottuu uusille alueille 3000 China Mobilen myymälän ansiosta.

Vaikka Applen loka-joulukuun tuloksen julkistukseen on enää vajaa kaksi viikkoa aikaa, ja yritykset eivät yleensä tällaisessa tilanteessa julkaise uutta tietoa, toteaa Tim Cook menneen neljänneksen olleen Kiinassa ennätyksellisen hyvä. Cook ei paljastanut numeroita, mutta Xi Guohuan mukaan iPhonen ennakkotilauksia on tehty noin 60 000 puhelimen päivätahdilla ja 13. tammikuuta mennessä iPhonea oli varattu jo 1,2 miljoonaa kappaletta. WSJ uutisoi eilen, että Foxconn oli toimittanut China Mobilelle viime viikolla kaikkiaan 1,4 miljoonaa iPhone 5s:ää.



IPhone-mallien hinnat ovat China Mobilelle korkeampia kuin China Unicomilla tai China Telecomilla, jotka ovat alkaneet myydä Applen puhelimia alennetuilla hinnoilla.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.