HP voi yllättää: Kaksi uutta puhelinta vielä tämän vuoden aikana

Manu Pitkänen

HP voi yllättää: Kaksi uutta puhelinta vielä tämän vuoden aikana
HP:n mobiilistrategia on ollut viime vuosina niin kovassa tuuliajossa, että tällä hetkellä on lähes mahdotonta yrittää ennustaa yhtiön tulevia tekemisiä. The Information -julkaisun tietojen mukaan HP aikoisi kuitenkin vielä tämän vuoden aikana esitellä edullisia älypuhelimia. Aikaa tähän ei ole enää kovin paljoa.

Paremmin tietokonevalmistajana tunnettu HP yritti päästä puhelinmarkkinan syrjään kiinni Compaq-kaupan myötä tulleiden iPAQ-kämmentietokoneiden avulla. IPAQeilla ei syntynyt tulosta, joten HP osti puhelinvalmistaja Palmin 1,2 miljardilla dollarilla vuonna 2010. Yrityskaupan myötä HP esitteli vuoden 2011 alussa yhden tabletin ja kaksi puhelinta, mutta jo saman vuoden syksyllä koko mobiilidivisioonasta haluttiin päästä eroon.



Viime vuosi HP:ltä meni itsensä kokoamisessa ja taas tänä vuonna yhtiö on kehunut suunnittelevansa puhelinmarkkinoille palaamista, mutta aikataulusta ei ole vihjattu mitään. The Informationin mukaan mahdollisesti jo tämän vuoden lopulla esiteltävät puhelimet olisivat kuusi- ja seitsemäntuumaisia puhletteja, jotka ovat suunnattu Intian, Kiinan ja Kaakkois-Aasian talouksiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.