WSJ: Maailman suurin operaattori teki sopimuksen iPhone-puhelimista

1
Manu Pitkänen

WSJ: Maailman suurin operaattori teki sopimuksen iPhone-puhelimista
Apple ja China Mobile ovat lyöneet kättä päälle, kirjoittaa Wall Street Journal. Lehden tietojen mukaan China Mobile tarjoaa IT-jätin iPhone-puhelimia sen omissa jälleenmyyntikanavissa joulukuun 18. päivän jälkeen, jolloin maailman suurin teleoperaattori avaa 4G-verkkonsa. Tarvittavat viranomaisluvat saatiin hiljattain.

China Mobile on 740 miljoonalla asiakkaallaan maailman suurin operaattori, mutta samalla se on ollut yksi harvoista merkittävistä operaattoreista, joiden myyntivalikoimista ei ole löytynyt Applen puhelimia. Japanilainen NTT docomo kuului myös näihin operaattoreihin, mutta se aloitti iPhonen myynnin syksyllä. Kiinalaiset ovat voineet hankkia iPhonen tähän asti esimerkiksi China Telecomin tai China Unicomin kautta.



Apple ja China Mobile ovat sorvanneet sopimusta jo usean vuoden ajan. China Mobilen käyttämä eksoottinen verkkoteknologia on ollut yksi syy miksi Apple ei ole hätiköinyt sopimuksen kanssa. China Mobilea taas on mietityttänyt Applen asettamat myyntivaatimukset.

Joulukuun alussa China Mobilen edustaja totesi CNN:lle, ettei operaattorilla ja Applella ole sopimusta.

Tutkimusyhtiö Trefisin mukaan China Mobile -sopimus voi kasvattaa Applen puhelinmyyntiä 1,5 miljoonalla kappaleella kuukaudessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Jonahan
Jonahan

1

Applella on viime kuukausina mennyt Aasiassa älyttömän hyvin. Kuten uutisessakin mainitaan, se on saanut aikaan diilit Kiinan ja Japanin suurimpien operaattoreiden kanssa, se ei voi tarkoittaa muuta, kun että myynti kasvaa huomattavasti niillä markkinoilla.

Japanissa tämä jo nähtiin, lokakuussa iPhonen osuus Japanin uusien puhelimien myynnistä oli 76% [1]. Kiinassa ei tietenkään päästä samaan osuuteen, mutta lukumääräisesti ja dollarimääräisesti diili voi olla vieläkin tärkeämpi.

[1] http://news.yahoo.com/iphone-5s-5c-lion...-003000350.html

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.