Steve Jobs haukkui Googlen Android-pomon: "iso ja ylimielinen v***u"

6
Manu Pitkänen

Steve Jobs haukkui Googlen Android-pomon: iso ja ylimielinen v***u
Fred Vogelsteinin eilen myyntiin tullut kirja Dogfight: How Apple and Google Went to War and Started a Revolution valottaa Applen ja Googlen välisiä suhteita aikana, jolloin iPhone määritteli älypuhelimet uudelleen. Vogelstein on Fortune-lehden entinen toimittaja ja kirjoittaa nykyään Wiredilla.

Applella oli ajatuksia laajentua matkapuhelimiin jo vuoden 2003 tietämillä. New York Timesin mukaan yhtiö harkitsi jopa Motorolan ostamista, mutta se todettiin melko pian liian suureksi yritykseksi ostettavaksi. Samoihin aikoihin Andy Rubin perusti yrityksen Android-käyttöjärjestelmän kehittämistä varten.

Monikosketusnäytöllisen matkapuhelimen kehitystyön Apple aloitti varsinaisesti vuonna 2005. Myös Googlella ymmärrettiin millainen potentiaali älykkäämmissä matkapuhelimissa piilee. Se ei kuitenkaan halunnut alkaa itse kehittää laitteissa tarvittavaa ohjelmistoa, kuten Apple teki, vaan se päätyi ostamaan Rubinin yrityksen. Yrityskauppa toteutui vuonna 2005 ja Rubin jatkoi ohjelmiston kehitystä Googlen alaisuudessa.



Noin kahdessa vuodessa Apple oli edennyt iPhonen suhteen sen verran pitkälle, että yhtiö oli valmis esittelemään sitä julkisesti tammikuussa 2007. Puhelin oli tuolloin vielä erittäin epävakaa, mutta esitys sujui kaikesta huolimatta mallikkaasti. Vogelsteinin kirjan mukaan Rubin seurasi Applen tilaisuutta silmä kovana Las Vegasissa. Se oli pysäyttävä hetki Rubinille. Android olisi valmis esiteltäväksi jo vuoden 2007 lopulla, mutta iPhonen rinnalla se näytti aivan liian vanhanaikaiselta.

IPhone otettiin nopeasti Androidin kehitystyön muusaksi ja käyttöjärjestelmästä saatiin kursittua sellainen kuin se lokakuussa 2008 julkaistussa HTC G1:ssä oli. Se sai Steve Jobsin sappinesteet kiehumaan, hänen mielestä lähes kaikki Androidissa oli varastettu iPhonesta.

Jobs järjesti palaverin, johon osallistui hänen itsensä lisäksi iOS-pomo Scott Forstall ja Googlen puolelta Eric Schmidt, Alan Eustace ja Andy Rubin. Tapaamisessa oli tarkoitus selvittää, mistä Googlen Androidista oli kyse – Applella hakukonejättiä oltiin pidetty yhteistyökumppanina, ei kilpailijana. Keskustelu äityi Vogelsteinin tietojen mukaan sanaharkaksi, jossa Jobs haukkui Andy Rubinin maasta taivaaseen. Vogelsteinin mukaan Jobs kertoi lähipiirilleen pitävänsä Rubinia "isona ja ylimielisenä v***una".

Google nöyristyi Jobsin edessä ja päätyi tekemään muutoksia Androidiin, jotka on kuitenkin jo kumottu. Välit yhtiöiden välillä on poikki ja niiden palauttaminen on erittäin vaikeaa. Niinpä Apple on alkanut ottaa etäisyyttä Googleen.

IPhone tukeutui aluksi Googlen karttoihin paikkatiedon tarjoajana, mutta nyt se on korvattu Applen omalla palvelulla. YouTube ei enää löydy valmiina iOS:stä ja IOS 7:ssä Sirin käyttämä hakukone on vaihdettu Googlesta Bingiin. Muutokset voivat tuntua vähäpätöisiltä, mutta Guardianin mukaan Google teki vuosina 2008–2011 enemmän rahaa iOS:llä kuin sen omalla Android-käyttöjärjestelmällä. Wall Street Journalin tietojen mukaan Apple ja Yahoo ovat neuvotelleet yhteistyön tiivistämisestä.


Vuonna 2009 Googlen silloinen toimitusjohtaja Eric Schmidt pistettiin pihalle Applen hallituksesta, jossa hän oli istunut vuodesta 2006 lähtien. Jobs kertoo Walter Isaacsonin kirjoittamassa elämäkerrassa, että hän haluaa tuhota Androidin lopullisesti ja olevansa valmis vaikka ydinsotaan sitä vastaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (6)

Anonyymi käyttäjä
abacaca (vahvistamaton)

1

Eiköhän Jobs ollut itse ylimielisin tyyppi koko bisneksessä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
VesaViiksi (vahvistamaton)

3

Android tuhoaa itse itsensä. Buginen kuin reikäjuusto. Tulee vertauskuvana mieleen PC arkitehtuuri. Surkea jalka minkä päälle pinotaan aina vaan enemmän tavaraa. Lisätään jatkuvasti ytimien määrää, että softat pyörii suht pehmeästi. Kohta ei auton akku riitä... Noh toisaalta onhan se PC:kin yhä olemassa :)

Vastaa
Jonahan
Jonahan

4

@2
No ei tästä uutisen aiheesta kannata kauhesti väitellä. Sokea oravakin näkee, miltä Android näytti ennen ja jälkeen iPhonen ja on varsin selvää, että kyseessä ei ole ainoastaan korrelaatio vaan myös kausaatio. [1]

Ja ennenkuin jotkut ottavat herneen nenään, kannattaa huomioida, että en nyt arvota asiaa mitenkään, kunhan vaan muistutan aikajanasta.

iPhonen esittelyn jälkeen Google ymmärsi uuden tilanteen ja reagoi siihen erittäin nopeasti. Ja verrattuna vaikka Nokiaan tai Microsoftiin myös työn jälki oli parempaa. Niitä nopeammin reagoi myös mm. Palm, sekin sai paljon pienemmillä resursseilla hämmästyttävän nopeasti aikaan varsin hyvän modernin mobiilikäyttöjärjestelmän ja -liittymän. Samoihin aikoihin Nokia taapersi 5800- ja N97-mallien ja aika keskinkertaisen kosketus-Symbianin kanssa.

[1] http://random.andrewwarner.com/what-goo...unch-of-iphone/

Vastaa
Taeco
Taeco

5

Minun silmissäni Androidin käyttöliittymä on tökerö kopio tökeröstä käyttöliittymästä (iOS), josta en sen enempää voi sanoa pitäväni. Mikseivät voineet keksiä jotain omaa?

Vastaa
AhKeefas
AhKeefas

6

Jolla on paras ulkoasultaan,
mutta iOS tarvitsee niukasti RAMmia ja CPU:ta
Windows Phone ehkä aavistuksen enemmän - ainakin Lumia 1020
ja Anterossa on pian ART eli hei-hei JIT-käännös
Voi jo kokeiilla KitKatissa.
mutta Laku on jo rautaa! Tai siis tarvii vähemmän rautaa
kun taas Omput ja Ikkunat enemmän
Kattoo ny sitku Windows 9 tulee 2015/2016
että miten on älykapulamarkkinat edenneet
Onko Ompulla jo NFC, OIS, Qi, Full HD näyttö ja Miracast
vai myykö iKiwanha yhä edelleen sitä samaa?
Tuleeko älykellojen kolmannesta polvesta viimein hittituote?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.