Qualcomm kahminut itselleen puolet mobiilipiirien markkinoista

4
Teemu Laitila

Qualcomm kahminut itselleen puolet mobiilipiirien markkinoista
Jos vaikuttaa siltä, että nykyisin kaikkien uusien puhelinmallien sisuksista löytyy Qualcommin suoritin, havainto on ihan oikea. Qualcommin piiri on muodostunut standardiosaksi nykypäivän lippulaivapuhelimissa.

Qualcommin piiri vauhdittaa HTC:n One-mallia, Samsungin Galaxy S4 -puhelimen kansainvälistä versiota, Googlen Nexus 4 -mallia, LG:n Optimus G:tä, Sonyn Xperia Z -mallia sekä kaikkia tähän mennessä valmistettuja Nokian Lumia-malleja. Nimekkäiden ja hyvin myyneiden luurien ansiosta Qualcommin osuus mobiilipiirien liikevaihdosta nousi 49 prosenttiin. Toisena tulee Apple 13 prosentin osuudellaan ja Samsung 12 prosentin osuudellaan.



Kolmen kärki ei ole erityisen yllättävä, mutta mielenkiintoisempaa on, kuka sieltä puuttuu ja kuka tulee seuraavaksi. Puuttuva valmistaja on Nvidia, jonka Tegra 3 -piiri saavutti mainetta erityisesti edellisen sukupolven Android-tablettien referenssipiirinä, mutta joka ei ikinä onnistunut yleistymään puhelimissa. Nopeita nousijoita taas ovat kiinalaiset Mediatek ja Spreadtrum, joiden piirejä käytetään erityisesti halvimman hintaluokan Android-laitteissa.

Syynä Qualcommin ylivoimalle on yhtiön Snapdragon-piirien kätevyys puhelinvalmistajien kannalta. Kun aiemmin valmistaja joutui etsimään erikseen prosessorin, WLAN-piirin, GPS-piirin, modeemin ja Bluetooth-piirin ja varmistamaan, että kaikki komponentit toimivat yhdessä, Qualcommin piireissä kaikki mahdollinen on integroitu samaan pakettiin. Kärjistetysti voidaan sanoa, että puhelinvalmistajan tehtäväksi jää etsiä näyttö ja suunnitella kuoret komponenttien ympärille, mikä mahdollistaa uusien mallien tuomisen markkinoille nykyisellä tahdilla.

Qualcommin vauhti ei näyttäisi olevan hiipumassa, sillä kaikissa nyt huhutuissa tulevissa lippulaivamalleissa käytetään yhtiön Snapdragon 800 -piiriä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (4)

Taeco
Taeco

1

Mielenkiintoista... Ja Intelillä joku 0,1%? Itsepäinen kun on oman arkkitehtuurinsa kanssa...

Hassua, ettet ollenkaan tullut maininneeksi kaikkien nuoden valmistajien lomassa, että myös kaikista Lumioista löytyy Snapdragon.

Vastaa
Teknotuuletin
Teknotuuletin

3

Odottelen vielä Tegra 4 puhelimia. Pelkään kyllä pahoin, että käy niinkuin Tegra 3:lle, eli markkinoille tulisi heti joku tehokkaampi rauta kilpailijalta. Toisaalta nVidiahan on siirtymässä lisenssivalmistukseen, niin olisi hyvin mukava nähdä Qualcommin tehokas suoritin nVidia mobiilinäyttiksellä.

Vastaa
jartar
jartar

4

@1
Ei Intelkään pysty hatusta vetämään "voittajaprosessoria". Kehitystyöhön menee aikaa vaikka rahaa ja kokemusta olisi. Intelin tuleva Silvermont on vasta ensimmäinen Intelin todellinen yritys pärjätä mobiilipuolelle. Aika näyttää mihin se riittää...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.