ST-Ericsson lopettaa mobiiliprosessoreiden valmistuksen, 1600 menettää työnsä

1
Teemu Laitila

ST-Ericsson lopettaa mobiiliprosessoreiden valmistuksen, 1600 menettää työnsä
Mobiiliprosessoreita valmistava ST-Ericsson on tullut tiensä päähän, kun sen omistajat eli ruotsalainen Ericsson ja italialais-ranskalainen STMicroelectronics ovat päättäneet jakaa yhtiön osiin ja lopettaa sen toiminnan.

ST-Microelectronics perustettiin vuonna 2008 eikä yhtiö ole tehnyt kertaakaan voitollista tulosta koko olemassaolonsa aikana. Sen ongelmat syventyivät, kun yhtiön kannalta merkittävä asiakas Nokia lopetti Symbian-puhelinten valmistamisen ja siirtyi vain Qualcommin piirejä tukevan Windows Phone -alustan pariin.

Mobiiliprosessoreiden lisäksi ST-Ericsson valmistaa muun muassa 4G-modeemeita ja Ericsson aikoo jatkaa valmistusta omassa yhtiössään. STMicroelectronics puolestaan pitää osan yhteisyrityksen toiminnoista eikä yrityksen lopettaminen johda esimerkiksi tehtaiden sulkemiseen. Silti noin 1600 työntekijää jää ilman töitä.

Mobiilipiirien alalla on nähtävissä selvää keskittymistä, kun myös Texas Instruments ilmoitti jo viime syksynsä suuntaavansa OMAP-prosessoreidensa kehitystä yhä enenevissä määrin muihin käyttökohteisiin kuin mobiililaitteisiin. Alaa hallitsee mobiilijätti Qualcomm, jonka Snapdragon-prosessori alkaa olla peruskauraa high-end-puhelinten ominaisuuslistalla. Muita kalliimman hintaluokan laitteissa kilpailevia piirivalmistajia ovat vielä Samsung ja Nvidia ja niiden lisäksi markkinoilta löytyy useampi pieni aasialaisvalmistaja, joiden tuotanto päätyy kuitenkin lähinnä kotimarkkinoille julkaistuihin halpamalleihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

u1106
u1106

1

Muistanko nyt oikein että Nokia on joskus (~2008?) "myynyt" insinöörejä sinnepäin? Varsinkin Oulussa olisin muistavinani. En muista oliko nimi silloin STM Microeletronics vai ST-Ericsson. Ovatko ne miehet (ehkä myös pari naista :) jäljellä vai onko se homma jo ajettu alas aikaisemmin?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.