Googlen väitetään estäneen Aceria julkaisemasta puhelinta kiinalaiskäyttöjärjestelmällä

8
Teemu Laitila

Googlen väitetään estäneen Aceria julkaisemasta puhelinta kiinalaiskäyttöjärjestelmällä
Acer joutui perumaan kiinalaiseen Aliyun-järjestelmään perustuvan puhelimen julkaisun viime hetkillä Googlen painostuksen vuoksi, väittää Aliuyn-järjestelmän kehittäjä kiinalainen hakukoneyhtiö Alibaba. Asiasta uutisoivan Reutersin mukaan Acer tai Google eivät ole kommentoineet väitteitä.

Julkistuksen peruutuksesta ilmoitettiin lehdistölle, joka oli jo saapunut paikalle seuraamaan julkistustilaisuutta. Julkaisematta jäänyt puhelin on Acerin CloudMobile A800, jonka käyttöjärjestelmänä toimii Alibaban kehittämä Linuxiin perustuva Aliyun. Alibaban mukaan Google uhkasi lopettaa yhteistyön Acerin kanssa, jos CloudMobile A800 julkaistaisiin.

Androidin avoimuudesta huolimatta kilpailukykyisen laitteen kehittäminen on käytännössä mahdotonta ilman Googlen virallista hyväksyntää, joka vaaditaan Androidin perustoimintojen saamiseksi mukaan laitteeseen.

Kiinasta on nopeasti tulossa maailman isoin älypuhelinmarkkina, jossa pärjääminen on tärkeää yhtiöiden taistellessa markkinaosuuksista äärimmäisen tiukasti kilpailluilla älypuhelinmarkkinoilla. Unwiredview-sivuston mukaan Aliyun-järjestelmään perustuvia älypuhelimia oli myyty Kiinassa kevääseen mennessä yli miljoona kappaletta.



Acerin Android 4.0 -järjestelmään perustuva CloudMobile A500 sen sijaan on jo julkaistu Euroopassa ja Aasiassa.

Päivitys 15.9.2012 16:30: Google on antanut virallisen lausunnon syistä, jonka vuoksi yhtiö esti Acerin CloudMobile A800:n julkistuksen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Uusimmat puhelimet

Kommentit (8)

Anonyymi käyttäjä
pekkapuupää (vahvistamaton)

1

Googlehan ei voi sallia Kiinalaisia vaikoilu apajilleen :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
googlevsmicrosoft (vahvistamaton)

3

Jep, tästä syystä minulla ei ole androidia, vaikka microsoftkin kerää tietoja käyttäjästään, on mielestäni googlen tapa kyseenalaista, ja muutenkin heidän toimintansa viime vuosina on ollut kyseenalaista. Muistan kun vuosi sitten lööpeissä oli iso otsikko että google vakoilee käyttäjiä, joillekkin se ei edes tullut yllätyksenä. Nykyään kun yrittää gmailiin rekisteröityä niin vaaditaankin puhelinnumeroa, ja ei pysty huijaamaan, koska antamaasi puhelinnumeroon lähetetään koodi jolla avaat uuden sähköpostisi.

Joka tapauksessa ihmiset tuntuvat vaan kohauttavan olkapäitään. En väitä mitään, mutta eihä sitä tiiä mitä varten google haluaa "valloittaa" maailman, ja tallentaa kaiken tiedon käyttäjistään. Joku saattaa nauraa tälle, mutta mistäs tiedätte että google ei ole esim. nykyään joku jenkkien armeijan juttu, tai jos se onkin jo ollut pitkään yhteydessä siihen maailmanluokan salaseuraan ;D

no jokatapauksessa, olen itse päättänyt että androidiin en koske, enkä käytä edes googlea hakukoneena. microsoft on mielestäni vähemmän kyseenalainen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
121f13dwqr (vahvistamaton)

4

...ja ilmeisesti tähän maailmaan ei ole koskaan tulossa yhtiötä joka pelaisi asiakkaitaan varten. google, microsoft ja apple. kaikki näistä ovat jonkun verran kyseenalaisia, google eniten. jos tää ois englanniks kirjotettuna johonki suuremmalle sivustolle, varmasti häviäisi nämäkin tekstit hyvin sukkelaan googlen toimesta, miksi? koska google ei muutoin pysty valloittamaan maailmaa.

Vastaa
Agent_007
Agent_007

5

Tossa OHA:n (Open Handset Alliance) sopimuksessa lukee kutakuinkin "All members of the Open Handset Alliance have committed to building one Android platform and to not ship non-compatible Android devices. This does not however, keep OHA members from participating in competing ecosystems."

Eli jos haluaa Androidia tehdä OHA:n kanssa niin sitten tekee heidän kanssaan.

Acer olisi siis rikkonut tuota sopimusta, jos he olisivat julkaisseet tuon luurin. Acer olisi voinut kuitenkin irtautua OHA:sta, mutta eivät nähneet sitä kannattavaksi.

Esim. Amazon ei ole OHA:n jäsen, mutta myy miljoonia Android-tabletteja.

http://phandroid.com/2012/09/14/google-...ndset-alliance/

Vastaa
Sefriol
Sefriol

8

Hauskaa kun olen puhunut vastaavasta asiasta jo vuoden ja silloin porukka vinkui kuinka väärässä olen. Just joo.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.