Etelä-Korea aikoo kehittää oman mobiilikäyttöjärjestelmän

13
Teemu Laitila

Etelä-Korea aikoo kehittää oman mobiilikäyttöjärjestelmän
Etelä-Korean hallitus on ilmoittanut ryhtyvänsä toimiin kehittääkseen oman avoimeen lähdekoodiin perustuvan käyttöjärjestelmän mobiililaitteille, kertoo uutistoimisto Yonhap. Uuden käyttöjärjestelmän avulla halutaan turvata maan kahden elektroniikkajätin Samsungin ja LG:n kilpailukyky läntisiä kilpailijoitaan kuten Applea vastaan myös tulevaisuudessa.

Ilmoitus kehitystyöhön ryhtymisestä tulee vain viikko sen jälkeen, kun Google yllättäen ilmoitti ostavansa puhelinvalmistaja Motorola Mobilityn. Muut Android-valmistajat kuten Samsung ovat ainakin julkisuudessa olleet tyytyväisiä Googlen kauppaan ja sen uskotaan hyötyvän Googlen uuden patenttisalkun tuomasta suojasta ainakin lyhyellä tähtäimellä.



Silti Koreassa selvästi halutaan varautua tilanteeseen, jossa Google päättääkin lähteä kilpailemaan täysipainoisesti myös laitevalmistuksessa. Hallitus aikoo aloittaa uuden käyttöjärjestelmän kehittämisen vielä tämän vuoden aikana yhteistyössä maan puhelinvalmistajien kanssa.

Etelä-Korean hallituksen edustajan mukaan Samsung on aiemmin suhtautunut nihkeästi suunnitelmiin yhteisestä käyttöjärjestelmästä. Googlen ja Motorolan ilmoituksen jälkeen yhtiö on valmis osallistumaan projektiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (13)

repino
repino

1

Hieno asia, että tulee kilpailua.
Minä en ole koskaan sisäistänyt Omenan mallia. laitteet mitä he toimittävat ovat pirun kalliita verrattuna ominaisuuksiin, No se on eräs bisnesmiesten toimintamalllia. Ja taas joku mummo syö isompaa pullaa jenkkilässä.

Vastaa
Kalle76
Kalle76

3

Alkaa mennä todella mielenkiintoiseksi tämä mobiililaitteiden käyttikset. Nyt alkaa jo maat kehittää omia järjestelmiä, ei mene aikaakaan kun suomikin ilmoittaa että he alkaa kehittää Nokian kanssa Finndows-mobiilisovellusta =)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

4

EI yllätä, varmasti jokainen valmistaja miettii miten saada isompaa myyntiä itselle, tällä hetkellä kaikki android valmistajat tappelee keskenään myynnistä ja näin ollen siivu jokaiselle jää aika pieneksi, varsinkin vielä kun nämä halpa-androidit on tulleet aika hyvin sekoittamaan pakkaa.

Jos asiakas menee kauppaan ostamaan android luuria sillä on vaikka mitä vaihtoehtoja mistä valita, kaikenlisäksi ne halvat androidit houkuttaa. Jos asiakas haluaa muuta kun androidin hän suurella todennäköisyydellä valitsee iPhonen. Varmaan jokainen valmistaja miettii miten päästä samaan asemaan kuin Apple.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

5

@1 Yksi Applen, kuten muidenkin yritysten tavoitteista on tehdä voittoa. Apple, kuten BMW, Audi, B&O ja moni muu on valinnut tavan, jolla huonokatteisella halvemmalla massamarkkinalla ei kilpailla, vaan keskitytään myymään tuotteita ainoastaan korkeammassa hintapositiossa suuremmalla katteella.

Tällä ei missään tapauksessa päästä maksimaaliseen kappalemyyntiin, mutta sillä voi saada hyvän kannattavuuden ja pitää kiinni laatuvaikutelmasta:

http://www.asymco.com/2011/07/30/the-profitphone-x-phones-sold-chart/

Vastaa
Routalempi
Routalempi

6

Eikö tuossa pääsisi helpommalla kun ostaa webOS:n, mikäli myynnissä siis on? Vaikea ainakaan uskoa että edes webOS:n kanssa samalle tasolle päästäisiin kovinkaan pian (jos ikinä), mikäli nollasta lähdetään. Toki joku Bada olisi valmis alku, mutta Samsung tuskin sitä muille antaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

7

6@
>Eikö tuossa pääsisi helpommalla kun ostaa webOS:n, mikäli myynnissä
>siis on? Vaikea ainakaan uskoa että edes webOS:n kanssa samalle
>tasolle päästäisiin kovinkaan pian (jos ikinä), mikäli nollasta
>lähdetään.

Ei ne nollasta, tuskin edes puolestavälistä lähde, vaan jotain valmista viemään eteenpäin. Jos avoimia lisenssejä, niin eiköhän Linux pohjalta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ralle_ (vahvistamaton)

8

MeeGo olisi ollut helpoin hyödynnettäväksi. Nyt softankehittäjät kiroavat lisääntyvää alustojen määrää. Tulevaisuudessa sovellukset ovat html5-pohjaisia, jolloin alustariippumattomuus kasvaa, mutta tähän on vielä matkaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

11

@10 Kuitenkin nämä "kusetut" asiakkaat on tyytyväisimpiä kännykän käyttäjiä, iPhone on aina ollut tyytyväisyyskyselyn ykkönen ja ainakin viimeaikoina viidellä tähdellä, en tiedä miten alussa. Samoin tuoreen tutkimuksen (suuntaa antava) mukaan vain 3-4% iPhone käyttäjistä miettii alustan vaihtoa. Joku ristiriita tässä on?

Kerrotko ihmeessä miten Apple kusettaa asiakkaita?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

12

9@
>Miksi ihmeessä html5? Paljon järkevämpää olisi tehdä Qt:lla kaikki.

Qtllä voi tehdä natiivia, mutta vain harvoille alustoille.

HTML5 tuke taasen löytyy myös suljetuilta alustoilta,

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

13

9@
>Miksi ihmeessä html5? Paljon järkevämpää olisi tehdä Qt:lla kaikki.

Qtllä voi tehdä natiivia, mutta vain harvoille alustoille.

HTML5 taas lähinnä päinvastoin. ja niin epämääräisesti käytetty käsite kun sanotaan sovellukset on HTML5 pohjaisia...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.